Puhe

Juhlapuheeni Kurikan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlasta 6.12.2022.


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille
sekä itsenäiselle Suomelle hyvää 105-vuotispäivää!
 
Tänä vuonna itsenäisyys ja sen merkitys on ollut erityisesti mielen päällä, kun olemme joutuneet seuraamaan henkeä pidätellen maailman tapahtumia, jotka ovat muistuttaneet meitä suomalaisia myös omasta historiastamme.

Sukupolvien yli jaettu, vuosikymmeniä kannettu muisto sodasta osuu nyt kipeämmin suomalaisen mieleen kuin pitkään aikaan. Meille nuoremmillekin sukupolville on Ukrainan tilannetta seuratessa konkretisoitunut sodan todellisuus, sen raakuus.
Sota ei ole vain tarinoita historiankirjoissa.
Ei vain nimiä sankarihaudoilla.

Nöyrä kiitollisuus heitä kohtaan, jotka Suomea puolustivat ja kotirintamalla palvelivat, on tänä vuonna ollut hiljainen tunne, joka on hiipinyt monen suomalaisen rintaan.
Niin myös minunkin.
 
Huolimatta kaikesta siitä, mikä tänä vuonna on nostanut uusia uhkakuvia meidän suomalaistenkin mieliin, on tänään juhlapäivä. Suomi on itsenäinen. Jälleen kerran saamme juhlistaa kansana kotimaatamme ja kaikkea sitä, mikä tekee Suomesta Suomen.
Saamme olla ylpeitä isänmaastamme.
Saamme olla kiitollisia.
Saamme kohdata toisemme iloisin mielin.
Tänään on juhlapäivä!
Ja siksi, tämä puhe tänään, on kiitospuhe.
Ylistyslaulu.
Aion kehua.
 
Joten nyt on hyvä hetki alkaa varautua siihen, että se pieni suomalaisen perusmarina siellä sisällä nostaa päätään, ja haluat olla eri mieltä.
Sinua on varoitettu.
 
Vuosi 2022 on ollut raskas, ja juuri siksi haluan nostaa katseen tässä hetkessä kohti valoa. Välillä unohdamme, miten upeassa maassa asumme, miten valtavan kaunis, monimuotoinen ja ihmeellinen tämä meidän Suomi onkaan. Olemme viidettä vuotta muiden pohjoismaalaisten rinnalla maailman onnellisin kansa, joka ei koskaan väsy väittämään, ettei varmasti olla. Meillä ne asiat vasta asiat huonosti onkin!
 
Väittäisin, että olemme maailman vaatimattomin kansa.
Kukaan ei ole niin hyvä vähättelemään kuin suomalainen.
Joten varautukaa.
Nyt se alkaa.
 
Minä, kuten moni muukin, on lapsena jo kuullut sanonnan ”on lottovoitto syntyä Suomeen”. Ja vaikka me kuinka haluaisimme osoitella niitä epäkohtia, joita väistämättä yhteiskunnastamme löytyy, niin voimme olla varmoja siitä, että ruoho ei kasva vihreämpää aidan toisella puolella.
Me olemme se vihreä ruoho.
Me olemme se.
Emme joka asiassa, eikä se tarkoita, ettei Suomessa olisi parannettavaa.
Mutta tämän vihreämmäksi ei tässä maailmassa ruoho muutu.
 
Juhannus 2016. Palasin kahden viikon reissusta Jenkeistä. Olin viettänyt siitä viimeisen viikon Nevadassa. Se on aavikkoa. Oli kuuma. Oli kuivaa. Ulkona tuntui siltä, kuin joku puhaltaisi kohti valtavalla hiustenkuivaajalla. Silmät kuivui päähän. Ilmankosteus nolla, mittarissa yli neljäkymmentä astetta lämmintä...
 
Kun pääsin kotiin, ensimmäisenä lähdin tihkusateessa pyöräillen kauppaan. Enkä ole koskaan ollut niin onnellinen sateesta! En koskaan katsonut kesän vihreää niin rakastuneena. Ja rakastuin ensimmäistä kertaa myös meidän tihkusateiseen juhannukseemme.
 
Ennen tuota matkaa, muistan jutelleeni jokunen vuosi takaperin eräällä nettifoorumilla marokkolaisen kanssa siitä, minne tämä haluaisi matkustaa. Hän kertoi haluavansa matkustaa Skotlantiin. Kysyin miksi, ja hän kertoi, että koska siellä on niin vihreää. Vasta tuon Jenkkilän reissun jälkeen ymmärsin, miksi. Mitä niin ihmeellistä siinä vihreässä on.
 
Sama ihminen kysyi myöhemmin (samassa keskustelussa), heräänkö koskaan katsomaan auringonnousua. Jälleen kerran, en ihan heti ymmärtänyt, miksi se oli hänestä jotenkin erityistä. Me suomalaiset näemme elämässämme lukemattomia upeita auringonlaskuja ja -nousuja, eikä sitä varten tarvitse erikseen laittaa kelloa soimaan.

(Pelkästään auringonnousu on mahdollista nähdä seitsemän jälkeen aamulla suunnilleen 150 kertaa vuodessa loka-maaliskuun välillä, mikä tarkoittaa noin 12.000 auringonnousua, mikäli elää 80-vuotiaaksi.)

Emmekä edes tajua, ettei kaikkialla maailmassa nähdä noin vain auringonnousua. Ihan oikeasti. Ne kaikki talviaamun vaaleanpunaiset taivaanrannat, sinertävät hanget, syksyn ruskan ylle nouseva auringon kulta… Siinä on jotain.
 
Suomi on aika ihmeellinen maa.
Neljä vuodenaikaa… talven pimeä… kesän läpiyön kestävä valo…
Suomi on aika ihmeellinen maa.

Ja mitä enemmän matkustan, mitä useammin saan palata Suomeen. Sitä enemmän vahvistuu ajatus siitä, että tämä upea ihana kotimaa, ei olekaan tavallinen ja tylsä, vaan aika erikoinen ja erityinen paikka asua ja elää.
 
On lottovoitto syntyä Suomeen.
 
Luonto on puhdasta.
Ilma on raikas.
Meillä on kansallispuistoja ja luonnonsuojelualueita. Koskematonta ikimetsää.
Meillä on tuntureilla lunta, joka ei sula koskaan pois, ja jossa voi tehdä vaikka lumiukon heinäkuussa.
 
Yksi upeimpia Suomen luontoon liittyviä kokemuksiani sattui kesällä 2015, kun olimme vaeltamassa Haltille ystävieni kanssa. Kiipesimme yhdessä myös Haltin vieressä sijaitsevalle Suomen korkeimmalle tunturihuipulle, Ridnitsohkkalle. Kun lähdimme laskeutumaan tunturin lakea, musiikkia harrastavat ystäväni aloittivat kaanonissa laulamaan Finlandiaa. Voin kertoa, että niissä mielestäni Suomen komeimmissa maisemissa, tuon laulun kuuleminen siellä, keskellä erämaata oli aika unohtumaton ja upea kokemus.
Finlandia on laulu, joka saa joka kerta kylmät väreet hiipimään iholle.
Ja varmasti tekee sen monelle muullekin suomalaiselle.
 
Lumituntureiden vastapainoksi meillä on ne kuuluisat tuhannet järvet.
Metsät.
Ei suuria luonnonkatastrofeja.
Ei myrkyllisiä hämähäkkejä tai kuolettavia käärmeitä.
Toisaalta ilma sattuu joskus naamaan, mutta mieluummin se kuin pään kokoiset myrkkyhämähäkit.
 
Meillä on 3 ja puoli miljoonaa saunaa.
Puhdasta juomavettä saa suoraan hanasta.
Ja hanassa on vedensekoitin! Kylmä ja kuuma vesi tulee samasta, erityisesti suihkussa se on aika jees. Mutta toisaalta… mökkisauna ilman juoksevaa vettä… Siinä on jotain. Siinä on tunnelmaa, kun kannetaan vesi ensin järvestä saunaan ja lämmitetään kiukaan päällä. Sitten sekoitetaan sopivaksi. Onko sen suomalaisempaa?
 
Liikenne meillä toimii. Los Angelesissa kävelin nopeammin kuin vierellä nelikaistainen valtatie veti ruuhka-aikaan autoja. Ohitin kävellen samaa autoa uudestaan ja uudestaan. Kairossa jokaisesta autosta puuttui sivupeilit.
 
Meillä on turvallista. Meillä ei kadulla poliisi seuraa rynnäkkökiväärin kanssa ja pyydä lopuksi tippiä siitä, että saattoi turvallisesti perille. Mikäs sen turvallisempi tunne kuin poliisi pyytämässä ladatun kiväärin kanssa rahaa suojelusta. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, maksaako vai ei.
 
Ihmiset ovat rehellisiä.
Meillä elintarvikkeita, lääkkeitä ja kauppoja valvotaan.
Ruoka on puhdasta.
Meillä ei syötetä maatiloilla eläimille antibiootteja ja hormoneja ihan muuten vaan.
Ja eläimiä kohdellaan pääosin hyvin.
Meillä on onnellisia lehmiä ja possuja, joilla on nimet.
Niin myös täällä Kurikassa monilla tiloilla huolehditaan eläimistä parhaansa mukaan.
Viljellään ja varjellaan.
Ja ollaan ansaitusti ylpeitä siitä työstä, mitä tehdään.
 
Suomessa on siistiä ja väljää. Lontoossa viimeksi vieraillessa oli monta kertaa olo, että olen jossain televisiosarjan kulisseissa. Kadut oli kapeita, talot kapeita, käytävät kapeita… Eihän siellä mahtunut ihminen hengittämään.
Täällä on tilaa.
 
On tilaa juosta pellolla tekemässä juhannustaikoja alasti kukkaseppele päässään ilman että kukaan näkee. (Jos siis haluaa.)
 
Täällä on hiljaista.
Meillä on yöttömät yöt.
Kesäyön usva niittyjen päällä.
Kesäkukkien väriloisto ja tuoksu.
Meidän kansallishyönteinen, seitsenpistepirkko eli tuttavallisemmin leppäkerttu, on aika sympaattinen kaveri.
 
Suomen pimeät yöt, öinen tähtitaivas, revontulet…
Villasukat! Mummon kutomana vielä parempi.
Lumen narskunta kengän alla.
Tai villasukkakävely polvenkorkuisessa hangessa.
Avanto.
 
Meillä on jokamiehenoikeudet.
Palkalliset vuosilomat.
Äitiysloma ja vanhempainvapaat.
Kukaan ei mene konkurssiin, jos täytyy käydä lääkärissä.
 
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo on monelta kantilta hyvällä mallilla.
Vähemmistöillä on oikeuksia.
Rakkaus on rakkautta.
 
Meillä on SISU.
 
Meillä on olympiakultaa jääkiekosta.
MM-kultaa jääkiekon kotikisoista.
Molemmat ainutlaatuisia saavutuksia tältä vuodelta.
Meillä on huippuosaajia, urheilijoita, tekijöitä ja ammattilaisia, jotka vie Suomea maailmalle.
Me saadaan olla ylpeitä heistä.
 
Meillä on tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen, sillä koulutus on julkinen ja ilmainen kaikille.
Lähtökohdista riippumatta annetaan sama mahdollisuus.
Meillä on kirjastot kaikkien käytettävissä.
Suomessa lukutaito on väline, jota arvostetaan.
 
Suomen kieli on aivan mahtava, ainutlaatuinen ja vivahteikas!
Lisäksi meillä on murtehet, ja silti ymmärretään toisiamme.
Ainakin joskus.
 
Meillä on sananvapaus.
Demokratia.
 
Rauha.



Mitä sinun listallasi olisi?
Mistä sinä olet tänään kiitollinen?
Ketä sinä tahtoisit kiittää?
 
Yhteinen kiitos veteraaneille. Lotille. Isille. Äideille.
Kiitos veljille. Siskoille. Isovanhemmille.
Kiitos työnantajille. Yrittäjille. Työntekijöille.
Kiitos lähimmäisille.
Kiitos sinulle.
Kiitos Suomelle.
Me olemme Suomi.
 
Ketä me olemme, ja mitä me haluamme olla, päättää sen, millainen Suomi on kymmenen, viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua.
Se, minkä haluamme säilyttää, on meidän säilytettävissämme.
Se, minkä haluamme jättää taaksemme, on meidän jätettävissämme.
Me olemme Suomi.
 
Minun Suomeni on Etelä-Pohjanmaan lakeudella. Se on lapsuudenmaisemissa täällä Kurikassa. Kurikkaan palaaminen tuntuu aina samalta kuin Suomeen palaaminen matkan jälkeen.
Kuin kotiin tulisi. Täällä on tuttua.
 
Suomi on koti, johon on aina hyvä palata.
Jokaisen reissun ja jokaisen matkan jälkeen rakastun Suomeen uudestaan.
Sydämeltäni minä olen suomalainen,
eikä missään ole suomalaisen niin hyvä olla kuin kotona.
 
Kiitos.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

---

Tiina Lehtineva

Kirjoittaja on kirjailija ja yrittäjä Seinäjoelta