Lupaava nuori kirjailija Tiina Lehtineva tarttuu tässä uudessa teoksessaan vakaviin aiheisiin: kuolemaan ja nuorten väkivaltaan. Älä itke enkeli on Jarmon, Antin, Miian ja Saaran kasvutarina, jossa usko, toivo ja rakkaus vuorottelevat. Se on myös hengellinen löytöretki, jonka aikana Jarmolle selviää tie kotiin. Lehtinevan sujuva dialogia ja omaperäiset juonelliset kuviot tekevät lukukokemuksesta vauhtimatkan yllättävään loppu-huipennukseen saakka.

Aikamedia, 2009
Sivumäärä: 162

Kirjailijan ajatuksia

Tämän kirjan kirjoittaminen on ollut minulle suuri seikkailu. Olen aloittanut sen kirjoittamisen vuonna 2001 vähän sen jälkeen, kun solmin henkilökohtaisen suhteen Jumalaan. Uskoontuloni oli suuri inspiraatio kirjalle, joka ensin kulki vuosia työnimellä Tie taivaaseen. Kirja ei kuitenkaan kerro ainoastaan uskosta, vaan se on vahva nuoren pojan kasvutarina elämän ja kuoleman kynnyksellä. Voin melkein vakuuttaa, ettei tätä kirjaa lukiessa voi välttyä kyyneliltä!

Älä itke enkeli on siitä erikoinen kirja, että sen kirjoittaminen kesti kahdeksan vuotta. Kirjoitin sen vuonna 2001 syksyllä melkein loppuun, jäljelle jäi vain viisi viimeistä lukua. Sen jälkeen en saanut aikaan yhtään mitään, ennen kuin syksyllä 2008, kun eräs yö vieraillessani siskoni luona Turussa palaset vain loksahtivat paikoilleen ja tiesin, että nyt se loppu on kirjoitettava! Avasin koneen ja aloin naputella. Ja se oli siinä. Sen jälkeen kirja kävi läpi aikamoisen muokkauksen ja korjauksen ennen julkaisua, mutta siitä tuli juuri sellainen, kuin halusin aikoinani sen aloittaessani.

Kirjassa eletään odottaen kuolemaa ja sen tietoisuus siivittää henkilöitä erilaisiin ratkaisuihin. Kirja ottaa kantaa myös nuorten väkivaltatekoihin, jotka ovat viime aikoina olleet yhä lisääntyvin määrin uutisissa. Elämä ei aina ole kivaa, ei ruusuilla tanssimista, eikä edes helppoa. Mutta voisiko silloinkin olla onnellinen ja nauraa? Luettuasi tämän kirjan voit itse päättää, oliko tarina onnellinen.

Kirjasta sanottua

Aloitin eilen illalla lukemaan Älä itke, enkeli ja tänään aamuyöllä sain sen lopetettua. Aivan loistava kirja, kavereitteni suosittelemana luin kyseisen kirjan enkä kadu! Koko loppukirjan olin yhtä itkua. - Eve

Yksi koskettavimpia tarinoita, jonka olen koskaan lukenut. Sen luettuani tuijotin pitkään kattoa näkemättä mitään ja itkin. Se on kirja, jota en halua uudestaan lukea, koska lukukokemus oli niin pysäyttävä. Pelkään, etten enää tuntisi samoin kuin silloin, jos lukisin sen uudestaan. - Pauliina

Lukunäyte

Muut nyökyttelivät, mutta Lasse kiinnitti huomionsa saman tien muualle. - Tomppa ja Juuso tulee.
   - Yhdessä? Jarmo yllättyi. Viimeksi Antti oli haukkunut Juuson täydeksi kusipääksi. Mistä moinen muutos? Jarmo kääntyi katsomaan taakseen. Todellakin. Vaaleat rastat taakse sidottuna Antti asteli häntä vielä huomaamatta heitä kohti Juuso vierellään.
   - Tomppa! Juuso! Terve, Lasse tervehti.
   Antti kohotti katseensa ja huomasi Jarmon. Hitaasti hän tuli muun porukan luo kuitenkaan irrottamatta katsettaan Jarmosta. - Mitäs sä?
   - Mitäs tässä. Ei mitään ihmeellistä.
   - Mutta..., Lasse aloitti lähinnä ihmetelläkseen.
   - Kaikki on okei, Jarmo kiiruhti korjaamaan.
   Antti nyökkäsi Saaraa kohti. - Onko tämä joku sun uusi?
   - Kaveri vain. Uusi naapuri, Jarmo huomasi Miian helpottuneen katseen. - Saara, hän esitteli muille. - Saara toi mut sinne konserttiin, Jarmo lisäsi Miiaan katsoen.
   Miia hymyili ja katsoi Saaraa ihan uudella tavalla.
   Antti tarjosi kätensä. - Antti, poika katsoi suoraan Saaran silmiin.
   Saara pelästyi hieman Antin katsetta. Se oli jotenkin liian voimakas.
   - Kannattaa todellakin hankkiutua uusiin ympyröihin. Ei sulla ole täällä enää mitään! Juuso puuttui keskusteluun. - Eikä se ollut kehotus.
   - Uhkailetko sä mua? Jarmo astui lähemmäs Juusoa.
   Juuson kädet puristuivat nyrkkiin. - Todellakin. Tuollainen herkkänahkainen kun olet! Et pistänyt viimeksi edes vastaan, kun pieksin sut.
   - Mitä jos palaisit sinne eläintarhaan, mistä olet karannut? Sua ei tarvita täällä. Me kaksi ei selvästikään tulla toimeen keskenämme, ja koska mä olin täällä ensin niin... Ethän varasta mun elämää?
   - Olen jo hyvässä vauhdissa. Luuletko, että lopetan nyt? Vielä kun saan tuon sun muijas lakanoihin, niin sulla ei ole enää mitään, Juuso vilkaisi Miiaa, joka käänsi päänsä pois Juusosta. - Ihan huora muutenkin.
   Ennen kuin kukaan ehti tajuta mitään, oli Jarmo iskenyt Juusoa kasvoihin nyrkkiin puristetulla kädellään. - Älä puhu Miiasta noin! Jarmo huusi vihaisena ja oli valmis uuteen iskuun, kun Antti tarttui häneen.
   - Jarmo, lopeta! Sä jäät alakynteen, jos alat tapella.
   Jarmo katsoi vihaisena oloaan selvittelevän Juuson päälle. Isku oli selvästi tuntunut.
   - Tämä ei jää tähän, Juuso mutisi ja lähti sitten omille teilleen.
   Antti päästi Jarmon otteestaan. - Älä välitä tuosta. Se haastaa aina riitaa kaikkien kanssa. En mäkään siitä erityisemmin pidä, mutta eikö aina sanota, että pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä.
   - Niin kai sitten, Jarmo mutisi.

Aikaa oli kulunut vartin verran jutellen ja kuulumisia vaihdellen. Keskustelu oli melko pinnallista, mutta ihan riittävää. Pian keskustelu kuitenkin keskeytyi. Huomio kiinnittyi punaiseen Toyotaan, joka pysähtyi kauemmas. Ovet lensivät auki ja neljä nuorta miestä astui ulos viilenevään iltaan. Juuso oli yksi heistä, ja hän lähtikin heti kohti Jarmoa ja muita.
   - Juuso, mitä sä oikein meinaat? Antti kysyi, kun Juuso oli tarpeeksi lähellä.
   - Nyt tämä yksi lähtee mun kanssa vähän ajelulle, Juuso uhosi ja suunnisti päättäväisesti kohti Jarmoa.
   - Rauhoitu! Antti astui Jarmon eteen.
   - Äskeisen sä saat maksaa, Juuson katse oli pelkkää kostoa.
   - Pelottaako sua kohdata mut kahden, vai miksi otit gorillat mukaan? Jarmo virnuili.
   - Älä ala viisastella! Juuso pakotti Antin väistymään ja tarttui Jarmoa kurkusta. - Tulet mun mukaan.
   - Juuso, lopeta, ennen kuin kellekään sattuu mitään, Antti yritti.
   - Mutta sehän tässä on tarkoituskin, Juuso virnisti ja kuristi Jarmoa kaikin voimin.
   Lasse tuli lähemmäs. - Anna olla Juuso. Ei Jarmo ole sen arvoinen, hän yritti ja tarttui poikaa kädestä.
   - Ja vitut annan olla! Juuso huitoi Lassen kauemmaksi. - Mua ei loukata tuolla tavalla muiden silmissä! Juuso raivosi ja tiukensi otettaan entisestään.
   Jarmo tarttui kaksin käsin Juuson käteen, joka puristi hänen kurkkuaan niin, ettei hän saanut kunnolla henkeä, mutta ei saanut irrotettua kättä. Jarmo oli liian heikko.
   - Juuso, Antti yritti vielä, mutta turhaan. Juuso lähti raahaamaan Jarmoa kanssaan autoa kohti. - Juuso! Antti karjaisi vielä pojan perään, mutta ei saanut reaktiota.
   - Tehkää nyt jotain! Miia kiljui. - Ette te voi antaa sen vain tappaa Jarmoa!
   - Ei se sitä tapa, Antti mutisi, mutta oli samaa mieltä väliinmenosta. - Lasse, mennään, Antti sanoi ja lähti Juuson ja Jarmon perään, mutta kaksi Juuson kanssa tullutta heitä muutaman vuoden vanhempaa nuortamiestä tulivat heitä vastaan ja estivät heidän pääsyn Juuson ja Jarmon perään.
   - Juuso! Et tee sille mitään! Kuulitko? Lasse karjui, mutta ilman tulosta. - Jarmo on sairas! hän yritti vielä, mutta huusi kuuroille korville.
   Antti ei kuitenkaan ollut kuuro.
   Juuso paiskasi Jarmon voimalla päin autoa, ja Jarmo lyyhistyi maahan haukkomaan happea päästessään viimein vapaaksi kuristavasta otteesta. Juuso nosti kuitenkin Jarmon uudelleen ylös autoa vasten. Jarmo tunsi kuinka kaksi voimakasta iskua osuivat häntä kasvoihin. Hän nosti kätensä kasvojensa suojaksi ja huomasi lausuvansa äänetöntä rukousta itsensä puolesta. Jarmo lyyhistyi uudelleen, kun voimakas isku osui vatsaan. Sitä seurasi muutama potku. Sitten hetken hiljaisuus. Juuso oli kyykistynyt hänen viereensä ja tarttui Jarmon päähän.
   - Älä..., Jarmon ääni tuskin kuului.
   - Kerjää vain armoa. Sitä ei heru, Juuso sanoi tunteettomasti ja alkoi hakata Jarmon päätä asfalttiin. Muutaman kerran Jarmon pää ja asfaltti kohtasivat voimalla. Sitten Jarmo alkoi menettää hallintaa itseensä ja tilanteeseen. Kaikki näkyi sumeana, eikä ääriviivoja erottanut. Jarmo ei jaksanut liikuttaa itseään. Koko ruumista särki ja päässä jyskytti polttava kipu. Tilannetaju alkoi mennä. Kaikki oli vain outoa sumua. Mikään ei ollut enää mitään. Jarmon silmät olivat painuneet puoliksi kiinni ja vaivoin hän erotti lähestyvän sinisen valon...