syntynyt
|
26. heinäkuuta 1987 Kurikassa
|
born
|
26th July 1987 in Kurikka
|
asuu
|
Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla
|
hometown
|
Seinäjoki, Ostrobothnia, Finland
|
koulutus
|
(Liikuntaneuvoja 2020)
Kulttuurituottaja (amk) 2018 Nuoriso- ja vapaa-aikaohjaaja 2011 Ylioppilas 2006 |
education
|
(Sport assistant 2020)
Bachelor of Culture and Arts 2018 Youth & Leisure instructor 2011 Matriculation Examination 2006 |
työ
|
Kirjailija ja luennoitsija
Visuaalinen suunnittelija Päihdekouluttaja (Ehyt ry) |
work
|
Author and lecturer
Visual designer Preventive drug educator (Ehyt ry) |
palkinnot
|
Vuoden Kirjailija 2011 (Aikamedia)
Vuoden maineteko 2005 (Kurikan kaupunki) |
awards
|
The Writer of the Year 2011 (Aikamedia)
Act of Fame 2005 (City of Kurikka) |
jäsenyydet
|
Suomen Kirjailijaliitto ry 2014
Pohjanmaan Kirjailijat ry 2009 (Puheenjohtaja 2016-2019) Suomen Nuorisokirjailijat ry 2007 (Johtokunta 2013-) |
memberships
|
The Union of Finnish Writers 2014
The Ostrobothnia Writers 2009 (Chairman 2016-2019) The Finnish Union of Authors Writing for Children and Youth 2007 (Board member 2013-) |
|
|
|
|
Suosittelen
|
|
Kirjailijan elämää
Tiina Lehtineva on vuonna 1987 syntynyt etelä-pohjalainen kirjailija, joka vie lukijan syvälle nuorten maailmaan ja uskaltaa kertoa omalla äänellään. Voimakkaista kasvutarinoistaan tunnettu Lehtineva asettaa henkilönsä syviin vesiin nähdäkseen, missä selviytymisen raja menee.
Tähän mennessä 12 romaania julkaissut kirjailija on valmistunut kulttuurituottajaksi ammattikorkeakoulusta, on koukussa pyöräilyyn ja fanittaa stormtroopereita. |
Writer's life
Tiina Lehtineva is an ostrobothnian writer born in 1987. She takes her readers deep into the world of youth, and dares to tell with her unique voice. Lehtineva is known of her powerfull growft stories. She places her charasters into deep waters to see, where the limit of survival lies.
So far the author has published 12 novels, she graduated as a bachelor of culture and arts from the university of applied sciences, is hooked to cycling and loves stormtroopers. |
Kirjoittajan synty
Aloitin tarinoiden kertomisen jo ennen kouluikää. Minulla on lapsesta saakka ollut rikas mielikuvitus, ja olen viljellyt keksimiäni tarinoita ja ideoita sinne tänne matkan varrella. Ala-asteen opettajani muisteli minun kertoneen erityisesti karhu-tarinota, mikä on järkeenkäyvää, sillä pelkään karhuja ihan kamalasti. Samalla karhu on myös lempieläimeni. Nallethan on ihan parhaita, eikä niissä ole mitään pelättävää.
Kun opin kirjoittamaan tarinoita syntyi vihkokaupalla. Kirjoittelin myös kotona ja äidillä on hyvässä tallessa ensimmäiset kirjani, jotka kirjoitin koirastani Ruusasta. Olen aina ollut niitä oppilaita, joille äidinkielen aineisiin on asetettu pituusraja maksimipituuden eikä minimin mukaan.
Meille tuli kotiin tietokone, jossa oli tekstinkäsittelyohjelma, kun oli 11-vuotias ja silloin löysin kirjoittamisen ihan tosissani. Koneella oli helppo kirjoitella ja naputella, muokata ja tallentaa. Se oli paljon mukavampaa, kuin kirjoitella käsin. Muistaakseni pari vuotta myöhemmin veljeni osti uuden tietokoneen itselleen ja minä lunastin tämän hänen vanhan koneensa itselleni. Se oli kamalan hidas, järkyttävän suuri vanha metallikasa, joka palveli minua urheasti lukioon saakka, huolimatta siitä, että käynnistys-nappi oli rikki ja piti jumittaa pohjaan sinitarran tai hammastikun avulla, jottei kone sammunut kesken kaiken. (Niin kävi usein...)
Yläasteella kirjoitin jo lähes päivittäin ja noina vuosina syntyivät ensimmäiset kirjani, jotka myöhemmin julkaistiin Unelmien talli -sarjan ensimmäisinä osina. Kirjoitin omaksi ilokseni sekä ystävälleni Elinalle, jonka kanssa yhdessäkin kehittelimme joskus juonenkäänteitä.
Kun opin kirjoittamaan tarinoita syntyi vihkokaupalla. Kirjoittelin myös kotona ja äidillä on hyvässä tallessa ensimmäiset kirjani, jotka kirjoitin koirastani Ruusasta. Olen aina ollut niitä oppilaita, joille äidinkielen aineisiin on asetettu pituusraja maksimipituuden eikä minimin mukaan.
Meille tuli kotiin tietokone, jossa oli tekstinkäsittelyohjelma, kun oli 11-vuotias ja silloin löysin kirjoittamisen ihan tosissani. Koneella oli helppo kirjoitella ja naputella, muokata ja tallentaa. Se oli paljon mukavampaa, kuin kirjoitella käsin. Muistaakseni pari vuotta myöhemmin veljeni osti uuden tietokoneen itselleen ja minä lunastin tämän hänen vanhan koneensa itselleni. Se oli kamalan hidas, järkyttävän suuri vanha metallikasa, joka palveli minua urheasti lukioon saakka, huolimatta siitä, että käynnistys-nappi oli rikki ja piti jumittaa pohjaan sinitarran tai hammastikun avulla, jottei kone sammunut kesken kaiken. (Niin kävi usein...)
Yläasteella kirjoitin jo lähes päivittäin ja noina vuosina syntyivät ensimmäiset kirjani, jotka myöhemmin julkaistiin Unelmien talli -sarjan ensimmäisinä osina. Kirjoitin omaksi ilokseni sekä ystävälleni Elinalle, jonka kanssa yhdessäkin kehittelimme joskus juonenkäänteitä.
Kirjailija ammatiksi
Nuorena en ollut kovin sosiaalinen. Viihdyin mainiosti yksin kotona kirjoittamassa. Usein valvoin koko yön kirjoittamassa, kun inspiraatio iski. Nykyään olen siinä suhteessa samanlainen, mutta sosiaalisuuskärpänen on purrut ja ystävien kanssa tulee vietettyä paljon aikaa.
Kun muistelen ensimmäisiä kirjailija-vuosiani, on vaikea tunnistaa itseäni siitä arasta tytöstä, joka menetti yöunensa jonkun esiintymisen takia. Nykyään rakastan esiintymisiä! Ne ovat osa tätä työtä, ja on ihana tavata ihmisiä ja päästä puhumaan kirjoista ja kirjoittamisesta. Turun Kirjamessut ovat kirjailijan vuoden kohokohta!
Lukion jälkeen olin eksyksissä. Halusin vain kirjoittaa, mutta kaikki jarruttivat ja muistuttivat, ettei tämä ole oikea työ, eikä tällä saa elantoaan, eikä ainakaan kannata yrittää pelkästään tätä. Niinpä luin itseni nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajaksi. Nautin kyllä opiskelusta, mutta nuoriso-ohjaajana en ole töitä sen jälkeen tehnyt, vaan päädyin kuitenkin kirjailijaksi.
Minulta meni kymmenen vuotta tällä alalla, ennen kuin uskalsin viimein antaa itselleni luvan olla Kirjailija, isolla koolla. Siispä lähdin ammattikorkeakouluun opiskelemaan kulttuurialaa, graafista suunnittelua ja tuottamista, jotta voisin hyödyntää näitä taitoja omalla urallani ja vahvistaa siten ammatillista asemaani. Haluan seurata unelmaani, kerranhan täällä vain eletään!
Kun muistelen ensimmäisiä kirjailija-vuosiani, on vaikea tunnistaa itseäni siitä arasta tytöstä, joka menetti yöunensa jonkun esiintymisen takia. Nykyään rakastan esiintymisiä! Ne ovat osa tätä työtä, ja on ihana tavata ihmisiä ja päästä puhumaan kirjoista ja kirjoittamisesta. Turun Kirjamessut ovat kirjailijan vuoden kohokohta!
Lukion jälkeen olin eksyksissä. Halusin vain kirjoittaa, mutta kaikki jarruttivat ja muistuttivat, ettei tämä ole oikea työ, eikä tällä saa elantoaan, eikä ainakaan kannata yrittää pelkästään tätä. Niinpä luin itseni nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajaksi. Nautin kyllä opiskelusta, mutta nuoriso-ohjaajana en ole töitä sen jälkeen tehnyt, vaan päädyin kuitenkin kirjailijaksi.
Minulta meni kymmenen vuotta tällä alalla, ennen kuin uskalsin viimein antaa itselleni luvan olla Kirjailija, isolla koolla. Siispä lähdin ammattikorkeakouluun opiskelemaan kulttuurialaa, graafista suunnittelua ja tuottamista, jotta voisin hyödyntää näitä taitoja omalla urallani ja vahvistaa siten ammatillista asemaani. Haluan seurata unelmaani, kerranhan täällä vain eletään!
Tähtihetket ja sudenkuopat
Suurimpia hetkiä urallani ovat varmaankin olleet kustantamoni myöntävä Vuoden kirjailija -titteli, Suomen Kirjailijaliiton jäsenyys sekä Suomen Kulttuurirahastolta saamani apuraha. Se tuntui osoitukselta siitä, että olen ammattilainen ja oikealla uralla - koska joku toinenkin selvästi ajattelee, että teen ammattimaista työtä.
Vaikka kirjailijan polku on kivinen ja kuoppaisa, on mukana myös todella antoisia hetkiä. Kirjan julkaisupäätös ja oman kirjan näkeminen ensi kertaa kädessään ovat hetkiä, jotka eivät unohdu. Niiden aiheuttama ilo kantaa pitkälle!
Toisaalta välillä kirjoittaminen on yksinäistä ja raskasta. Työ tehdään yksin kotona ja on harvoja, joiden kanssa voi jakaa työn aiheuttamaa stressiä tai purkaa luomisen tuskaa. Kollegoiden näkeminen aina kun mahdollista kuuluukin tärkeysjärjestyksessä korkealle elämässäni. He ovat sellainen voimavara ja elämän suola, jota harvasta paikasta löytää!
Vaikka kirjailijan polku on kivinen ja kuoppaisa, on mukana myös todella antoisia hetkiä. Kirjan julkaisupäätös ja oman kirjan näkeminen ensi kertaa kädessään ovat hetkiä, jotka eivät unohdu. Niiden aiheuttama ilo kantaa pitkälle!
Toisaalta välillä kirjoittaminen on yksinäistä ja raskasta. Työ tehdään yksin kotona ja on harvoja, joiden kanssa voi jakaa työn aiheuttamaa stressiä tai purkaa luomisen tuskaa. Kollegoiden näkeminen aina kun mahdollista kuuluukin tärkeysjärjestyksessä korkealle elämässäni. He ovat sellainen voimavara ja elämän suola, jota harvasta paikasta löytää!