Tämä kohtaus kertoo paljon tästä kirjasta ja
tapahtumista, joiden ympärillä juoni kulkee. Tässä tapahtuu paljon myös
Reetan ja Rosan väleissä, kun tyttöjen välillä pitkään jatkunut
epävarmuus alkaa vihdoin selkiytyä.
Reetta odotteli kärsimättömänä biologian luokan edessä. Tulisipa Rosa nyt! Lauraakaan ei näkynyt missään. Taasko ne kaksi olivat livistäneet jonnekin? Reettaa harmitti. Hän oli laittanut Rosalla viestin illalla, että tahtoisi jutella. Heidi oli saanut hänet lupaamaan, ettei kertoisi tämän kertoneen Lauran asiasta. Reetta halusi kuitenkin jutella Rosan kanssa. Häntä pelotti, että pian Rosa sulkeutuisi kokonaan pois hänen elämästään, eikä Reetta halunnut sitä.
Vihdoin, muutamaa askelta opettajaa jäljessä, kiiruhti Rosa kohti biologian luokkaa. Reetta jäi ovelle odottamaan. Rosa näytti väsyneeltä ja surkealta. Hiukset olivat takussa ja silmät uniset.
- Sä näytät kamalalta, Reetta kuiskasi, kun he astuivat luokkaan. - Missä sä olet ollut?
- Pitkä juttu, Rosa mutisi.
Syntyi hetkeksi meteliä ja sekasortoa, kun kaikki kaivelivat esiin biologian esitelmiä ja palauttelivat niitä opettajan pöydälle. Sen turvin Reetta jatkoi:
- Mä tiedän Laurasta.
Rosa näytti säikähtäneeltä. - Kuka sulle kertoi?
- Ei sillä ole väliä, Reetta kierteli. - Haluatko sä jutella?
Rosa näytti vaikealta.
- Välkällä. Mennään meidän paikkaan, Reetta ehdotti. Heidän paikkansa oli yläkerran tyttöjen pukuhuone, jota kukaan ei käyttänyt. Se oli yhteydessä liikuntasaliin, mutta kaikki käyttivät uutta alakerran pukuhuonetta.
Rosa nyökkäsi.
Tunti mateli eteenpäin. Reetta ei voinut olla vilkuilematta sitä jatkuvasti, mikä vain pahensi asiaa. Odottavan aika ei ollut pitkään aikaan tuntunut niin pitkältä. Viimein opettaja päästi heidät välitunnille, muutamaa sekuntia ennen kellojen soimista. Reetta ja Rosa luikkivat ensimmäisten joukossa ulos luokasta ja kiiruhtivat yläkertaan. Pukuhuone oli tyhjä ja pimeä. Reetta kävi napsauttamassa vessan valon päälle ja jätti oven raolleen. He asettuivat valokeilaan istumaan. Sillä tavoin valo ei näkynyt pukuhuoneen pääoven alta, eikä kukaan tiennyt heidän olevan siellä.
- Mä tiedän, että sä olet ollut Lauran tukena tässä asiassa, Reetta aloitti. - Mutta silti mä yllätyin siitä, kuinka kovasti muhun on sattunut se, että sä olet jättänyt mut tämän ulkopuolelle. Olisit voinut sanoa edes jotain. Mä luulin, että sua ei enää kiinnosta mun seura ja siksi olet Lauran kanssa.
Rosa näytti nololta. - No siis… Mä luulin aluksi, että Laura haluaa vain olla mun kanssa kahdestaan. Niin kuin kavereita tai jotain. Se tuntui hyvältä, Rosa myönsi. - Ja sitten Laura kertoi siitä raskaudesta ja mä en voinut kertoa mitään ja… Tämä koko juttu on vähän liian iso mulle.
Reetta nyökkäsi. - Tiedätkö… Kun mä luulin, että sä olet hylännyt mut ja haluat olla vain Lauran kanssa, niin se tuntui tosi pahalta. Mä oikein tajusin, kuinka paljon mä haluan, että sä olet mun ystävä. Ja kuinka tärkeä sä olet mulle, Reetta tarttui Rosaa kädestä ja puristi sitä.
Rosa hymyili. - Kiitos. Säkin olet mulle tosi tärkeä, tyttö puristi Reetan kättä omallaan.
- Ja Aapokin on ollut ihan tyhmä! Reetta huokasi. - Sillä on niin kiire koko ajan, ettei se ehdi nähdä mua ollenkaan. En ole nähnyt sitä taas sen sunnuntain jälkeen.
Rosa oli avaamassa suutaan puhuakseen, kun yhtäkkiä tuttu kilahdus kertoi tulevasta kuulutuksesta. Rehtorin ääni kaikui pimeässä huoneessa ja etäisesti oven läpi käytävässä.
- Oppilaita, joilla on tietoja Laura Kuusikosta pyydetään ilmoittautumaan rehtorin kansliaan välittömästi. Eli siis oppilaita, joilla on tietoja…, rehtorin ääni vaipui sekasotkuksi Reetan päässä.
Reetta ja Rosa tuijottivat suoraan toisiinsa. Vessasta tuleva valo kiilsi molempien silmissä.
- Mitä tämä nyt oikein on? Rosa kuiskasi.
Reetan sydän jyskytti pahaenteisesti. Se tiesi, että jotain oli vialla. - Mennäänkö me?
- Tiedetäänkö me jotain?
Reetta kohautti harteitaan. - Tiedetään me, että Laura on raskaana. En mä tiedä, mitä ne tarkoitti sillä tietämisellä.
Rosa nyökkäsi. - Parempi mennä.
He sammuttivat vessan valon ja haparoivat pimeässä pukuhuoneen ovelle. Rehtorin kanslia oli myös toisessa kerroksessa ja tytöt näkivät jo kaukaa, että sen edessä parveili ihmisiä. Ilmassa oli hälinää. Jostain ilmestyi Heidi juosten heidän luokseen.
- Rosa, tiedätkö sä missä Laura on?
Reetta vilkaisi Rosaa, joka pudisteli hämmentyneenä päätään.
- Mitä on tapahtunut? Reetta uskaltautui kysymään.
- Laura on kadonnut, Heidi ilmoitti.
Vihdoin, muutamaa askelta opettajaa jäljessä, kiiruhti Rosa kohti biologian luokkaa. Reetta jäi ovelle odottamaan. Rosa näytti väsyneeltä ja surkealta. Hiukset olivat takussa ja silmät uniset.
- Sä näytät kamalalta, Reetta kuiskasi, kun he astuivat luokkaan. - Missä sä olet ollut?
- Pitkä juttu, Rosa mutisi.
Syntyi hetkeksi meteliä ja sekasortoa, kun kaikki kaivelivat esiin biologian esitelmiä ja palauttelivat niitä opettajan pöydälle. Sen turvin Reetta jatkoi:
- Mä tiedän Laurasta.
Rosa näytti säikähtäneeltä. - Kuka sulle kertoi?
- Ei sillä ole väliä, Reetta kierteli. - Haluatko sä jutella?
Rosa näytti vaikealta.
- Välkällä. Mennään meidän paikkaan, Reetta ehdotti. Heidän paikkansa oli yläkerran tyttöjen pukuhuone, jota kukaan ei käyttänyt. Se oli yhteydessä liikuntasaliin, mutta kaikki käyttivät uutta alakerran pukuhuonetta.
Rosa nyökkäsi.
Tunti mateli eteenpäin. Reetta ei voinut olla vilkuilematta sitä jatkuvasti, mikä vain pahensi asiaa. Odottavan aika ei ollut pitkään aikaan tuntunut niin pitkältä. Viimein opettaja päästi heidät välitunnille, muutamaa sekuntia ennen kellojen soimista. Reetta ja Rosa luikkivat ensimmäisten joukossa ulos luokasta ja kiiruhtivat yläkertaan. Pukuhuone oli tyhjä ja pimeä. Reetta kävi napsauttamassa vessan valon päälle ja jätti oven raolleen. He asettuivat valokeilaan istumaan. Sillä tavoin valo ei näkynyt pukuhuoneen pääoven alta, eikä kukaan tiennyt heidän olevan siellä.
- Mä tiedän, että sä olet ollut Lauran tukena tässä asiassa, Reetta aloitti. - Mutta silti mä yllätyin siitä, kuinka kovasti muhun on sattunut se, että sä olet jättänyt mut tämän ulkopuolelle. Olisit voinut sanoa edes jotain. Mä luulin, että sua ei enää kiinnosta mun seura ja siksi olet Lauran kanssa.
Rosa näytti nololta. - No siis… Mä luulin aluksi, että Laura haluaa vain olla mun kanssa kahdestaan. Niin kuin kavereita tai jotain. Se tuntui hyvältä, Rosa myönsi. - Ja sitten Laura kertoi siitä raskaudesta ja mä en voinut kertoa mitään ja… Tämä koko juttu on vähän liian iso mulle.
Reetta nyökkäsi. - Tiedätkö… Kun mä luulin, että sä olet hylännyt mut ja haluat olla vain Lauran kanssa, niin se tuntui tosi pahalta. Mä oikein tajusin, kuinka paljon mä haluan, että sä olet mun ystävä. Ja kuinka tärkeä sä olet mulle, Reetta tarttui Rosaa kädestä ja puristi sitä.
Rosa hymyili. - Kiitos. Säkin olet mulle tosi tärkeä, tyttö puristi Reetan kättä omallaan.
- Ja Aapokin on ollut ihan tyhmä! Reetta huokasi. - Sillä on niin kiire koko ajan, ettei se ehdi nähdä mua ollenkaan. En ole nähnyt sitä taas sen sunnuntain jälkeen.
Rosa oli avaamassa suutaan puhuakseen, kun yhtäkkiä tuttu kilahdus kertoi tulevasta kuulutuksesta. Rehtorin ääni kaikui pimeässä huoneessa ja etäisesti oven läpi käytävässä.
- Oppilaita, joilla on tietoja Laura Kuusikosta pyydetään ilmoittautumaan rehtorin kansliaan välittömästi. Eli siis oppilaita, joilla on tietoja…, rehtorin ääni vaipui sekasotkuksi Reetan päässä.
Reetta ja Rosa tuijottivat suoraan toisiinsa. Vessasta tuleva valo kiilsi molempien silmissä.
- Mitä tämä nyt oikein on? Rosa kuiskasi.
Reetan sydän jyskytti pahaenteisesti. Se tiesi, että jotain oli vialla. - Mennäänkö me?
- Tiedetäänkö me jotain?
Reetta kohautti harteitaan. - Tiedetään me, että Laura on raskaana. En mä tiedä, mitä ne tarkoitti sillä tietämisellä.
Rosa nyökkäsi. - Parempi mennä.
He sammuttivat vessan valon ja haparoivat pimeässä pukuhuoneen ovelle. Rehtorin kanslia oli myös toisessa kerroksessa ja tytöt näkivät jo kaukaa, että sen edessä parveili ihmisiä. Ilmassa oli hälinää. Jostain ilmestyi Heidi juosten heidän luokseen.
- Rosa, tiedätkö sä missä Laura on?
Reetta vilkaisi Rosaa, joka pudisteli hämmentyneenä päätään.
- Mitä on tapahtunut? Reetta uskaltautui kysymään.
- Laura on kadonnut, Heidi ilmoitti.