En väitä, ettäkö tämä olisi kirjan paras kohta, mutta se on ehdottomasti yksi tärkeimmistä. Reetta ja Rosa tutustuvat. Tästä alkaa ystävyys, joka kestaa läpi elämän.
Reetta pujahti ensin ilman vesikärryjä laitumelle ja meni suuren kaukalon luokse. Se oli pienehkö valkoinen amme, joka oli asennettu puiseen kehikkoon. Ammeen pohjalla oli tulppa, josta saattoi päästää veden valumaan pois. Eilisen kuuman päivän vuoksi Cthulhu oli varmaankin juonut tavallista enemmän, sillä kaukalo oli melkein tyhjä. Pohjalla oli varmaan vain kymmenisen senttiä vettä. Vaikka eipä Reetta voinut tietää, kuinka täyteen kaukalo tulisi vesikuormasta. Hän kääri harmaan hupparinsa hihat ja upotti kätensä veteen sen verran, että sai tulpan irrotettua. Vesi valui pois ja jätti kaukalon pohjalle märkää ruohoa, jota oli kulkeutunut sinne Cthulhun juodessa. Reetta joutui hieman etsimään, ennen kuin löysi kaukalon taakse piilotetun harjan. Hän puhdisti sillä ammeen ja asetti tulpan paikoilleen. Reetta vilkuili pitkin laidunta ja näki Cthulhun laiduntavan kaukana. Hänen olisi siis turvallista avata portti ja kärrätä ämpärit sisään ilman että hevonen saattaisi karata. Reetta toimi nopeasti, mutta yritti olla herättämättä hevosen huomiota. Hän seurasi sitä koko ajan tarkkaan. Ja kun Reetta viimein sai kärryt laitumen puolelle, hän sulki portin visusti takanaan.
Ämpärit olivat raskaita, mutta kun hän jätti kottikärryt aivan kaukalon eteen, hän saattoi kaataa muutaman ämpärin vain kyljelleen, ja niissä oleva vesi valui sopivasti kaukaloon. Viimeisen kanssa oli ongelmia, ja Reetta päätti tyhjentää sitä ensin osittain napolla, jonka oli ottanut mukaan. Hän äyskäröi vettä rivakkaan tahtiin kaukaloon, eikä huomannut ollenkaan Cthulhua, joka oli tullut seuraamaan hänen touhujaan. Kun hevonen sitten yhtäkkiä pukkasi häntä olkaan, Reetta säikähti niin kovasti, että kiljahti, menetti tasapainonsa kottikärryjen reunalta, jossa oli istunut ja putosi kaataen kottikärryt mukanaan. Viimeinen vesiämpäri kierähti kyljelleen, ja vesi valui vauhdilla nurmikolle kastellen myös Reetan. Myös Cthulhu säikähti, pomppasi takajaloilleen, kääntyi ympäri ja juoksi häntä koholla tiehensä.
Reetta tuijotti kaatuneita kottikärryjä ja viimeistä vesiämpäriä edelleen säikähtäneenä. Poninhäntä, jolla hänen hiuksensa olivat olleet, oli löystynyt rytäkässä ja muutama hiussortuva lepäsi nyt Reetan kasvoilla. Kaiken lisäksi, yhtäkkiä jostain alkoi kuulua taputusta. Reetta kurkotteli nähdäkseen kaukalon takaa, kuka hänelle oikein taputti. Hän ei edes osannut loukkaantua tai suuttua sellaisesta eleestä, sillä oli edelleen liian ällistynyt kaatumisestaan. Portilla seisoi tyttö, jolla oli punaruskea polkkatukka. Tyttö lopetti taputtamisen ja hyppäsi aidan yli laitumelle. Hän alkoi kävellä Reettaa kohden.
Tytöllä oli yllään tennarit ja rennot farkut, jotka roikkuivat hieman tytön päällä, kuin olisivat olleet kokoa tai kahta liian suuret, sekä keltainen pitkähihainen paita ja pitkät puuhelmet kaulassa. Reetta huomasi, että helmien keskelle oli pujotettu myös puinen risti, mikä toi Reetan mielen rukoushelmet.
- Aikamoinen lento! tyttö nauroi hyväntuulisesti, ei pilkkaavasti, mikä sai Reetan olon paremmaksi. - Mä olen Rosa. Hauska tutustua, hän ojensi kättään.
Reetta ojensi kätensä ja antoi Rosan vetää itsensä ylös. - Reetta, hän vastasi.
- Oletko sä kunnossa?
Reetta pudisteli vaatteistaan ruohoa. - Joo, enköhän. Säikähdin vain.
- Et ole ainoa. Cthulhu on sellainen hiippailija-luonne, Rosa kuvaili ja poisti pari heinänkortta Reetan paidanhelmasta. - Sä sait näköjään vesipartion täksi aamuksi?
- Minkä?
- Vesipartion. Tämä on monesti mun hommaa, Rosa jatkoi.
- Ai? Reetta kiinnostui. - Käytkö täällä paljon?
- Joka päivä oikeastaan. Nyt lomalla on vaikeampi käydä säännöllisesti, kun on kaikenlaisia reissuja ja vierailuja mummolaan, hän selitti. - Mutta aikalailla joka päivä. Mä hoidan noita shettiksiä, hän viittasi kohti Nanua ja Nanaa, jotka laidunsivat viereisellä laitumella. - Mistäs sä tänne eksyit? Tai siis… Mä en ole nähnyt sua aikaisemmin.
- No ei mikään ihme, mä tulin tänne vasta eilen, Reetta kertoi. - Noora on mun täti ja mä asun sen luona. Aloitan täällä syksyllä lukion, hän selitti. Reetta ajatteli, että jos selittäisi heti itse jotenkin tyydyttävästi, miksi oli täällä, ei häneltä kyseltäisi liikoja. Ja se tepsi. Rosa vaikutti tyytyväiseltä nyökytellessään.
- Sä menet siis ekalle?
Reetta nyökkäsi.
- Me voidaan siis päästä samalle luokalle, Rosa innostui. - Se olisi hauskaa!
Reetta hymyili. Hän piti Rosasta heti.
- Oletko sä tavannut vielä ketään täältä? Rosa kysyi kiinnostuneen oloisena.
- No en oikeastaan. Eilen juttelin hetken Aapon kanssa, mutta siinä se. Säkin varmaan tunnet sen?
- Tietenkin, Rosa hymyili. - Mutta nostetaan nyt nämä kärryt ja haetaan vielä uusi satsi vettä. Mä autan.
Reetta auttoi Rosaa nostamaan kottikärryt ja keräämään ämpärit takaisin kyytiin. Sitten Reetta avasi portin kärryjä työntävälle Rosalle, joka lähti hurjaa juoksua kärryjen kanssa kohti tallia. Tyttö mutkitteli ja päästeli lentokonemaisia ääniä. Reetta nauroi ääneen ja sulki portin nopeasti.
- Odota! Reetta huikkasi ja lähti kiiruhtamaan Rosan perään. - Hevosten lähellä ei saa juosta! hän yritti hillitä toveriaan, mutta tämä ei välittänyt, vaan jatkoi hyväntuulista hurjastelua aina Veekasin laitumelle asti.
- Hullu, Reetta nauroi, kun sai Rosan kiinni.
Ämpärit olivat raskaita, mutta kun hän jätti kottikärryt aivan kaukalon eteen, hän saattoi kaataa muutaman ämpärin vain kyljelleen, ja niissä oleva vesi valui sopivasti kaukaloon. Viimeisen kanssa oli ongelmia, ja Reetta päätti tyhjentää sitä ensin osittain napolla, jonka oli ottanut mukaan. Hän äyskäröi vettä rivakkaan tahtiin kaukaloon, eikä huomannut ollenkaan Cthulhua, joka oli tullut seuraamaan hänen touhujaan. Kun hevonen sitten yhtäkkiä pukkasi häntä olkaan, Reetta säikähti niin kovasti, että kiljahti, menetti tasapainonsa kottikärryjen reunalta, jossa oli istunut ja putosi kaataen kottikärryt mukanaan. Viimeinen vesiämpäri kierähti kyljelleen, ja vesi valui vauhdilla nurmikolle kastellen myös Reetan. Myös Cthulhu säikähti, pomppasi takajaloilleen, kääntyi ympäri ja juoksi häntä koholla tiehensä.
Reetta tuijotti kaatuneita kottikärryjä ja viimeistä vesiämpäriä edelleen säikähtäneenä. Poninhäntä, jolla hänen hiuksensa olivat olleet, oli löystynyt rytäkässä ja muutama hiussortuva lepäsi nyt Reetan kasvoilla. Kaiken lisäksi, yhtäkkiä jostain alkoi kuulua taputusta. Reetta kurkotteli nähdäkseen kaukalon takaa, kuka hänelle oikein taputti. Hän ei edes osannut loukkaantua tai suuttua sellaisesta eleestä, sillä oli edelleen liian ällistynyt kaatumisestaan. Portilla seisoi tyttö, jolla oli punaruskea polkkatukka. Tyttö lopetti taputtamisen ja hyppäsi aidan yli laitumelle. Hän alkoi kävellä Reettaa kohden.
Tytöllä oli yllään tennarit ja rennot farkut, jotka roikkuivat hieman tytön päällä, kuin olisivat olleet kokoa tai kahta liian suuret, sekä keltainen pitkähihainen paita ja pitkät puuhelmet kaulassa. Reetta huomasi, että helmien keskelle oli pujotettu myös puinen risti, mikä toi Reetan mielen rukoushelmet.
- Aikamoinen lento! tyttö nauroi hyväntuulisesti, ei pilkkaavasti, mikä sai Reetan olon paremmaksi. - Mä olen Rosa. Hauska tutustua, hän ojensi kättään.
Reetta ojensi kätensä ja antoi Rosan vetää itsensä ylös. - Reetta, hän vastasi.
- Oletko sä kunnossa?
Reetta pudisteli vaatteistaan ruohoa. - Joo, enköhän. Säikähdin vain.
- Et ole ainoa. Cthulhu on sellainen hiippailija-luonne, Rosa kuvaili ja poisti pari heinänkortta Reetan paidanhelmasta. - Sä sait näköjään vesipartion täksi aamuksi?
- Minkä?
- Vesipartion. Tämä on monesti mun hommaa, Rosa jatkoi.
- Ai? Reetta kiinnostui. - Käytkö täällä paljon?
- Joka päivä oikeastaan. Nyt lomalla on vaikeampi käydä säännöllisesti, kun on kaikenlaisia reissuja ja vierailuja mummolaan, hän selitti. - Mutta aikalailla joka päivä. Mä hoidan noita shettiksiä, hän viittasi kohti Nanua ja Nanaa, jotka laidunsivat viereisellä laitumella. - Mistäs sä tänne eksyit? Tai siis… Mä en ole nähnyt sua aikaisemmin.
- No ei mikään ihme, mä tulin tänne vasta eilen, Reetta kertoi. - Noora on mun täti ja mä asun sen luona. Aloitan täällä syksyllä lukion, hän selitti. Reetta ajatteli, että jos selittäisi heti itse jotenkin tyydyttävästi, miksi oli täällä, ei häneltä kyseltäisi liikoja. Ja se tepsi. Rosa vaikutti tyytyväiseltä nyökytellessään.
- Sä menet siis ekalle?
Reetta nyökkäsi.
- Me voidaan siis päästä samalle luokalle, Rosa innostui. - Se olisi hauskaa!
Reetta hymyili. Hän piti Rosasta heti.
- Oletko sä tavannut vielä ketään täältä? Rosa kysyi kiinnostuneen oloisena.
- No en oikeastaan. Eilen juttelin hetken Aapon kanssa, mutta siinä se. Säkin varmaan tunnet sen?
- Tietenkin, Rosa hymyili. - Mutta nostetaan nyt nämä kärryt ja haetaan vielä uusi satsi vettä. Mä autan.
Reetta auttoi Rosaa nostamaan kottikärryt ja keräämään ämpärit takaisin kyytiin. Sitten Reetta avasi portin kärryjä työntävälle Rosalle, joka lähti hurjaa juoksua kärryjen kanssa kohti tallia. Tyttö mutkitteli ja päästeli lentokonemaisia ääniä. Reetta nauroi ääneen ja sulki portin nopeasti.
- Odota! Reetta huikkasi ja lähti kiiruhtamaan Rosan perään. - Hevosten lähellä ei saa juosta! hän yritti hillitä toveriaan, mutta tämä ei välittänyt, vaan jatkoi hyväntuulista hurjastelua aina Veekasin laitumelle asti.
- Hullu, Reetta nauroi, kun sai Rosan kiinni.