Psykologisesti tarkkanäköinen. Realistinen, koskettava, eikä liian raskas. - J.S. Meresmaa
Yksi romaanin suurimpia ansioita on tämä ihmisten, ihmissuhteiden ja ihmisyyden kuvaus, se on kaunista ja kaunistelematonta, juuri niin rankkaa, hauskaa tai hölmöä kuin elämä on. - Susanna, teatterinna
#kirjatraileriArvostelut#syyllisyys #suru #itsetuhoisuus #henkka #moottoripyörä #motogp #anteeksianto #some #kuolema #viidentoistasentinsuojaraja
Soittolista
Tämä kirja on syntynyt näitä biisejä kuunnellessa.
|
Ajovalo halkoo märkää metsämaisemaa. Männynrunkoja. Pajukkoa. Mustikanvarpuja. Daniel näkee kaiken väärinpäin. Tumma taivas yläpuolella tiputtaa kasvoille kylmiä pisaroita. Korvissa soi kimeästi. Sen läpi kuuluu ainoastaan Henkan ääni, joka huutaa hänen nimeään.
Daniel Lahti on ratamoottoripyöräilijä, jonka matka kulkee läpi Euroopan takaisin kilparadoille vakavan onnettomuuden jälkeen. Hän kantaa mukanaan Henkkaa, päämääränään katoaminen. Helinäkin lähtee karkuun, mutta pakomatka muuttuu pian pelastusoperaatioksi. Kumpikin kantaa kipua, joka näkyy, mutta jota on vaikea sanoittaa ääneen. Kun minä katselen taivasta kertoo katoamisen vaikeudesta, kuolemasta, arjen suojelusenkeleistä sekä menneisyyden kipeästä. Se kertoo ihmisistä, syyllisyydestä, merestä, jaetuista savukkeista ja viidentoista sentin suojarajasta. Lehtineva käyttää romaanissaan rohkeasti omia kokemuksiaan masennuksesta, surusta ja menetyksestä. Kirjailija vie lukijan tuttuun tyyliinsä niin syviin vesiin, että vaatii tahtoa ja uskoa selviytyä loppuun saakka. Atrain&Nord, 2019 Sivumäärä: 320 Kirjailijan ajatuksiaTätä kirjaa on ollut todella vaikea kirjoittaa. Olen kulkenut sen kanssa yhteistä matkaa pitkään. Olen ollut Daniel, Helinä ja Henkka. Olen maannut mustikanvarpujen seassa metsässä ja tuntenut sen kaiken. Olen matkustanut Espanjaan tekemään taustatyötä ja yrittänyt uudelleen ja uudelleen löytää samaistuttavaa pintaa jokaiseen henkilöön. Olen tuntenut. Voi, sitä juuri olen tehnyt tätä kirjaa tehdessä! Tuntenut. Ja miten paljon tunteita onkaan kirjan sivuilla. Niitä on valtavasti.
Masennus on sairaus, joka poistaa tunteet. On mahdotonta kuvitella, miltä sellainen tuntuu. Minä ja moni muu sairastunut olemme joutuneet sen kokemaan. Tuo tunteeton, toivoton ja lamannuttava tila on pelottava kaikessa todellisuudessaan. Se tuntuu niin todelta, että sitä on mahdotonta ohittaa. Mutta kirjan sivuilla minä tunsin. Olin Daniel. Olin Helinä. Olin Henkka. Minä tunsin. Ja olen siitä ikuisesti kiitollinen heille. Ilman tätä kirjaa, ilman näitä ystäviäni, minä en ehkä olisi elossa. Kirjoittaminen on minulle paljon enemmän kuin työ. Se on minulle kaikki. Se on minulle hengittämistä. Se on jotain, joka voi pelastaa minun henkeni. Toivon, että tämä kirja voisi auttaa sinua ymmärtämään, millaista on kokea syvää toivottomuutta. Millaista on, kun masennus puristaa sinut niin tiukkaan syleilyyn, ettei siellä runoilukaan auta romantisoimaan tilanteen vakavuutta. Sitä, kun ei ole mitään ulospääsyä. Kun kuolema ei enää pelota, vaan on lohdullinen loppu sille, mikä joskus oli elämä, mutta on nyt vain kärsimystä. Hengissä säilymistä paikallaan. Eikä se koskaan lopu. Sillä siltä se todella tuntuu. Ja silloin sitä ripustautuu mihin tahansa toivon kipinään. Toiseen ihmiseen. Tai kuolemaan. Daniel yrittää. Todella yrittää. Ja minä yritin hänen kanssaan. Todella. Lue hänen tarinansa. Ja ehkä voit ymmärtää. Saada lohtua siitä ymmärryksestä. Jos et itsellesi, niin läheisellesi. Koska tämä tarina ei ole vain minun tai Danielin tarina. Tämä tarina voisi yhtä hyvin olla kenen tahansa niistä miljoonista suomalaisista, joita masennus tänä päivänä koskettaa. Kirjaa koskevan taustatyömatkan kuulumisia voit vilkaista allaolevasta videosta!
|
