Veroilmoitus on ihan oma lukunsa kirjailijan ammatissa, mutta sitten on apurahahakemusviidakko (taas se alkaa ensi vuodelle). Siihenkin on kymmenessä vuodessa oppinut ja kasvanut ja nyt koulussakin niitä ollaan vielä opeteltu tekemään. Mutta äh... Sitten on vielä ihan oma juttunsa, nimittäin apurahaselvitykset.

Tein äsken kaksi tuntia kahta apurahaselvitystä. Kaksi tuntia! Joo, siis todellakin pidän kahta tuntia kohtuullisena työmääränä siitä, että joku on maksanut mun elämisen tältä kesältä, että mä saan kirjoittaa. Mutta äh. Voisiko näihin olla joku pohja? Voisiko näistä olla joku koulutus? Jotain?

Hyvä kirjoitusvimmapäivä menee ihan sekaisin, kun takkuaa näiden kanssa. Ilmeisesti niistä tuli kuitenkin ihan hyvät ja toivottavasti saan jatkossakin näiltä tahoilta apurahaa. Ainakin KIDE on tukenut kumpaakin taustatyömatkaa, vaikka edellinenkin selvitys tuntui ihan typerältä ja huonolta. Mutta niin. Että on tässäkin ammatissa aika yllättäviä "onks pakko" -hetkiä.

Mutta nyt olen tyytyväinen. Selvitykset tehty. Lähetetty. Seuraavaksi saan keskittyä uusien hakemuksien kirjoittamiseen. :) Ensi kesä, here I come!

Ei pitäisi olla kenellekään yllätys, että kirjailijan taustatyö kohdistuu joskus erikoisiin kohteisiin. Mutta on se silti mulle edelleen vähän yllätys, että olen päätynyt uutta kirjaa varten ottamaan selvää minulle niinkin vieraasta lajista kuin ratamoottori-pyöräilystä. Eikä tässä vielä kaikki! Uutta kirjaa varten olen myös miettinyt syyllisyyden ja anteeksiannon käsitettä ihan uudella levelillä, kuunnellut hätäpuheluita ja eksynyt YouTubeen katsomaan ensin niitä kolarivideoita, niin kuin oli tarkoitus, ja päätynyt 9/11-salaliittoteorioihin - normipäivä siis.

Mutta niin, tämä ei liity siis Williamiin mitenkään, vaan kevennän tässä välillä päätäni jatkamalla vanhaa kirjaideaa (Auringonpaistetta ja mehiläisiä, työnimi) hieman eteenpäin ja kehittelemällä henkilöitä ja taustatarinoita. Ja hei, eikö moottoripyöräilijäpojassa ole aika hyvät traagisen sankarin ainekset?

Ps. Lukijoiden riemuksi tai harmiksi: kirja ei kyllä varsinaisesti kerro moottoripyöräilystä.

Mä olen niin innoissani tästä uudesta kirjasta, että sitä on vaikea pukea sanoiksi! Olen onnellinen, kun saan kirjoittaa ja työstää sitä, kehitellä henkilöitä ja juonta eteenpäin, ja toisaalta jo äärimmäisen surullinen siitä, että jossain vaiheessa tästäkin tarinasta ja henkilöistä täytyy päästää irti.

Mä olen tänään pyöritellyt tätä kirjaa ja sitä, mistä se itse asiassa kertoo. Pääteemojensa kuoleman ja kuolemanpelon lisäksi tämä kirja kertoo ainakin seuraavista asioista:

• Vahvasta naapurin tytöstä, joka ei tapaa prinssiä ja muutu prinsessaksi, vaan tapaa prinssin ja pysyy naapurin tyttönä, koska naisen ei tarvitse muuttua ollakseen kiinnostava.
• Ystävyydestä, joka on niin aitoa ja vahvaa, ettei se oikein ole enää vain ystävyyttä vaan veljeyttä.
• Rakkaudesta, joka tarvitsee toisen olevan sopivasti kusipää.
• Perheestä, joka ei ole sukua.
• Isästä ja pojasta, jotka eivät tarvitse sanoja kertoakseen.
• Pelon voittamisesta.
• Väkijoukkoon heittäytymisestä.
• Tequilapullosta piilossa vaatehyllyn perällä.
• Gorilloista ja apinasta.
  
• Elokuvien tekemisestä.
  
• Vastuun ottamisesta.
• Halusta tulla paremmaksi.
• Kassakaappiin suljetuista autonavaimista.
• Veren hajusta nurmikolla.
• Rikkihiertyneistä ranteista.
• Unohtamisesta.
• Löytämisestä.
• Toivosta.
• Pojasta nimeltä William.
  

Sitä mä en valitettavasti tiedä, koska tämä kirja tulee luettavaksi, mutta ei vielä tänä vuonna. Tällä hetkellä kirja on käytännössä valmis, mutta sen englanninkielinen sisarus My name is William on vielä kesken. Laitan molemmat kirjat sitten about yhtä aikaa etsimään kustantajaa - tai kuten kirjailijaliiton lakimiehen kanssa parhaimmaksi lähestymistavaksi päätämme.

Mutta olkaa innoissanne! Minäkin olen! :) William on mahtava tyyppi, ja siihen kannattaa ehdottomasti tutustua. Nyt näyttäisi siltä, että kirjan kohderyhmää ovat taas hieman vanhemmat nuoret aikuiset, joten aika näyttää, tuleeko tästä se ensimmäinen ei-nuortenkirja. Ehkä. Ehkä ei. Nuorille aikuisille tämä joka tapauksessa on.

Minä jatkan viikonlopun viettoon, ja toivotan teille kaikille oikein ihanaa alkanutta syksyä! Osan kanssa tavataan sitten Turussa parin viikon päästä. :)

Kulunut vuosi on ollut kirjailijana ammatillinen seikkailu. Vuoden alusta aloitin Pohjanmaan Kirjailijat ry:n puheenjohtajana, keväällä käväisin ensimmäistä kertaa Lapissa parilla kirjailijavierailulla ja kesä on mennyt apurahan avulla kirjoittaen ja taustatyötä tehden. Jenkkien taustatyöreissusta onkin olemassa kunnon raportti jo tässä blogissa.

Mutta se taustatyö! Siitä haluan kirjoittaa. Jostain arjen pienestä sattumasta havahduin siihen, miten omituista työtä kirjailijana välillä tekee. Minun työtäni on kiikaroida Google Earthin avulla Portlandin puistoja sopivaa illanviettopaikkaa valikoiden. Minun työtäni on tilata postimyynnistä pistoolireplika ja kokeilla ampua sillä itseni. Minun työtäni on pyytää ystäviä kokeellisesti pahoinpitelemään minut. Minun työtäni on mennä urheiluvälinekauppaan ja punnita kädessäni pesismailaa ajatuksella "miten pahaa jälkeä tällä voisi saada aikaan". Minun työtäni on katsoa Oscar-gaalaa ja miettiä, millaiset lavastukset samassa tilassa olisi suositun tuottaja-ohjaajan muistotilaisuudessa. Minun työtäni on matkustaa 10.000 km pois kotoa ja todeta, että paikan päällä on kuumaa, kosteaa ja aurinko laskee ennen yhdeksää. Minun työtäni on mennä Googleen ja googlettaa mitä omituisempia asioita ampumahaavoista, vuorovesi-ilmiöön ja heroiinin piikittämisohjeisiin. Oikeastaan olen aika yllättänyt, ettei oven takana ole vielä ollut joku hakemassa minua tarkempiin kuulusteluihin...

Kirjailijan työ on toisinaan puuduttavaa näppäimistön kuluttamista, oikolukemista ja korjaamista ja viilaamista ja parantelua. Mutta silti se on väistämättä mielenkiintoisin ja monipuolisin työ, jota olen tehnyt. Rakastan sitä, että saan päättää aiheen, johon paneutua täysin. Rakastan sitä, kun todella saan uppoutua tietoon ja googlettaa jokaista pientä yksityiskohtaa. Ja niitä hetkiä, kun ystäväpiirissä ei enää hätkähdetä, kun mietin ääneen, miltä veri haisee.

Kuinka moni voi sanoa, että googlettaminen on tärkeä osa työnkuvaa?

Kirjailija voi.

#Hero #Williamolitäällä #MynameisWilliam

Lauantai - maanantai 18.6. - 20.6.
Las Vegas

Viimeisinä päivinä Vegasissa on helppo tiivistää lyhyeen, sillä emme oikein tehneet enää muuta kuin loikoilimme hotellilla, kävimme uimassa ja söimme. Lämpötila nousi koko ajan ja maanantaina mittari ylsi jo kesäkuun ennätyslukemiin - lähes 120 farenheittia eli reilut 46 astetta varjossa. Lämmin tuuli piti huolen siitä, ettei mikään kohta kehossa pääse unohtamaan, että ulkona on kuuma. Salaa (tai ei oikeastaan yhtään salaa) haaveilemme sateesta, joka mahdollisesti odottaa Suomessa. Sunnuntaina käytiin kaupungilla pyörimässä ja katseltiin vähän ympärillemme, mutta siinäpä se. Löhöiltiin ja lomailtiin.


Tiistai 21.6.
Las Vegas - Los Angeles - (Lontoo)

Kello herätti 4.45 ja kuudelta lähti bussi downtownin linja-autoasemalle, josta lähdimme kahdeksalta kohti Los Angelesia. Torkuimme suuren osa matkaa, sillä vaikka bussimatka oli tilatttu sitä varten, että näkisimme maisemia, olivat ne turhankin tuttuja Canyonin reissusta. Samaa aavikkoa, laaksoja ja hökkeleitä, kuivaa ja kuumaa aroa ja pensaita, kukkuloita ja laaksoja, kukkuloita ja laaksoja...

Kolmelta vaihdoimme Losissa bussin metroon, jolla ajelimme lentokentälle. Kaikki meni sujuvasti ja vaikka meillä olikin ollut ongelmia lähtöselvityksen kanssa netissä, saimme portilla vaihdettua paremmille paikoille, joissa jalkatilaa oli enemmän kuin tavallisilla paikoilla. Olen tainnut jo Facebookissa avautua asiasta ja mainitsen sen, mitä mainitsin tässä avautumisessakin: Jos jenkit jotain osaa, niin asiakaspalvelun. Se on ollut koko reissun moitteetonta ja mainiota. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja kaikilla on aina ollut aikaa neuvoja meitä - typeriä turisteja, jotka eivät osaa käyttää bussilippuautomaattia tai jäädä pois oikealla asemalla.

Kahdeksalta istuimme lentokoneessa odottamassa, että jonkun no-show-matkustajan laukut puretaan ruumasta pois. Tuntia myöhemmin kone lähti ja olimme viimein kotimatkalla. Odotin ruoan ja katsoin samalla loppuun elokuvan, joka oli jäänyt Seatlen lennolla kesken. Sitten päätin yrittää vähän torkkua, vaikka olenkin tosi huono nukkumaan missään liikkuvissa jutuissa. Kun seuraavan kerran kunnolla havahduin ja katsoin näytöltä karttaa, olimme Islannin yllä. Olin siis nukkunut kuutisen tuntia yhteen menoon, vaikka yleensä en nukahda lentokoneessa millään.


Keskiviikko 22.6.
(Los Angeles) - Lontoo - Helsinki - Tampere

Kolmen aikaan paikallista aikaa saavuimme Lontooseen, jossa odottelua muutama tunti ja sitten viimeisellä koneella vihdoin takaisin Suomeen! Ei ole koskaan näyttänyt Suomi niin kauniilta kuin lentokoneen ikkunasta. Vihreä, järvien pilkuttama, kesäinen luonto avautui allemme rehevänä ja raikkaana. Yhdentoista jälkeen illalla pääsimme kentältä ulkoilmaan, ja oi miten raikas ja sopivan viileä - ei kylmä - ei kuuma - ei hiostava - ei paahtava. Sopiva. Suomalaiselle tehty. Raikas, sateen huuhtoma Suomi. Minulle palaaminen on aina parasta matkustamisessa. Miten kaunista ja ihanaa, siistiä ja suoraviivaista ja selkeää täällä onkaan. Rakastun siihen aina uudestaan, mutta nyt - käytyäni 10.000 km päästä kotona paahtavan kuivassa ja karussa laaksossa keskellä aavikkoa - oi miten ihana onkaan Suomi. <3

Veli oli meitä lentokentällä vastassa ja olin järjestänyt meille yöpaikan veljen kotiin Tampereelle, josta matka jatkui torstaina junalla kotiin.

Miten ihana onkaan olla kotona. Miten ihana onkaan pyöräillä kauppaan kesäpäivänä sateessa ja haistella koivujen tuoksua. Miten ihana on yötön yö ja vihreä luonto. Vihreän kaikki eri sävyt ja kaikki ne kasvit - kukat ja puut ja rikkaruohot ja ruoho. Auringonkukat ja päivänkakkarat. Kaikkialla notkuu vihreää, eikä mikään ole isoa ja valtavaa ja ahdasta ja ruuhkaisaa. Sopivaa. Vallan sopivaa.

Hyvää juhannusta suomalaiset!

Terveisin,
Tiina

Perjantai 17.6.
Las Vegas - Grand Canyon - Las Vegas

Aamulla herätys 3.45. Siis varttia vaille neljä. Aamulla. Keräsimme itsemme ja raahauduimme bussipysäkille. Ulkona oli onneksi vähän viileämpää, joku +25. On omituista mennä ulos pimeään neljältä yöllä ja huomata, että siellä on lämmintä.

Puoli kuuden aikaan saavuttiin viimein keskustaan, josta bussi lähti Excaliburin pihasta. Saatiin hyvät paikat Canyonille menevästi bussista ja siinä sitä sitten kököteltiin kuudesta yhteen. Maisemat olivat aika rajalliset. Aroa-aavikkoa-kuiviapuskia-kukkuloita. Siinä ajellessa noustiin parin kilometrin korkeuteen, ja mulla meni koko ajan korvat lukkoon. Ja meidän eväshyytelöt sulivat nestemäisiksi. :D

Matkalla pysähdyttiin Hooverin padolle hetkeksi (näytti leffoissa isommalta) sekä Route 66 varteen lounaalle. Siitä ostin myös aurinkolasit, koska luulin unohtaneeni omani hotellille, mutta illalla hotellilla löysin ne kuitenkin repusta. Normipäivä.

Canyonin lähestyminen oli omituinen kokemus, sillä olin kuvitellut maiseman vähän erilaiseksi. Ajoimme halki tasaisen lakean, jossa kasvoi puskaa ja puita, ja horisontissa ei näkynyt mitään. Paitsi läheinen maastopalo, joka oli kuulemma jo saatu haltuun edellisenä iltana, tosin komea savu nousi vielä palopaikalta. Niin tosiaan, siinä me sitten yhtäkkiä oltiin perillä ja noustiin bussista. Visitors Centerin läpi ja toisella puolella maisemaan avautui valtava reikä - Grand Canyon. Matkaa vasta"rannalle" oli leveimmissä kohdissa 20 mailia (eli....s 30km?). Kooltaan se oli jotain niin valtavaa, ettei sitä edes tajunnut. Syvyyserot olivat niin suuria, että kaikki mössöytyi yhdeksi raidalliseksi kivikanjoniksi. Muokatuissa kuvissa syvyyttä saa vähän paremmin esiin. Kuvia muokatessa tajusin myös, miten hauskalta tasainen taivaanranta kanjonin vastakkaisella seinällä näyttää. Olin jotenkin odottanut vuorenhuippuja, teräviä kärkiä, epätasaisuutta. Sitä ei ollut.

Yllä sama kuva ensin alkuperäisenä ja sitten muokattuna. Huomaatte, miten paikan päällä kontrasti oli vähissä, maisema ei avautunut ihan samalla tavalla kuin myöhemmin kuvista.

Paluumatkalla katsottiin bussissa elokuva The Martian (marssilainen), jossa astronautti jää yksin Marsiin jumiin. Elokuvan alussa näytetyt kuvat Marsista näyttivät täysin samalta kuin kanjonilla ja sen ympäristössä. Taidan tietää, missä tätä leffaa on kuvattu! :D Hauska kokemus katsoa tuollaista elokuvaa ympäristöstä, joka voisi (miinus kavillisuus) hyvinkin olla toiselta planeetalta.

Vegasissa oltiin takaisin yhdeksän jälkeen illalla ja hotellilla kymmenen jälkeen. Ihan oli hieno reissu, vaikkakin pitkät ajomatkat olivat lievästi sanottuna puuduttavan tylsiä. Sinänsä kanjoni ei ollut mikään ihmeellinen kokemus, vaikka kaunis olikin. Mutta ei siinä oikein mitään vau-efektiä saanut aikaan. Kuvat ovat hienompia kuin kohde, mikä sinänsä on omituista. Mutta siellä iltapäivän auringonpaahteessa ja valossa ilman kunnon kontrastia, maisema jäi vähän valjuksi.

Keskiviikko 15.6.
Portland - Seatle - Las Vegas

Jälleen kerran kuvat löytyvät Instagramista. Tämä keskiviikko oli matkustuspäivä. Aamupäivällä lähdettiin hotellista lentokentälle, jossa jonotettiin aika eeppisen pitkässä jonossa, että päästiin lähtöselvitykseen. Lento lähtikin sitten jo pian sen jälkeen, kun päästiin turvatarkastuksesta portille, joten tylsää ei ehtinyt tulla. Deltan koneessa oli omat telkkarit ja leffoja, mikä tuntui hassulta, koska lento Seatleen, jossa meillä oli välilasku, kesti vain 40 minuuttia. Matkalla koettiin myös aika eeppisiä ilmakuoppia.

Seatlessa vaihtoaikaa oli tunti, joten saatiin kävellä taas melkein suoraan portille ja koneeseen. Reilun parin tunnin lento Vegasiin oli taas kuoppainen tai "bumby ride", kuten kapteeni kuulutti. Harmillista kyllä tässä Deltan koneessa ei ollut telkkareita, joten aloittamani Kunnon dinosaurus -leffa jäi kesken.

Vegasissa tiesi olevansa heti lentokentällä, joka oli täynnä kolikkopeliautomaatteja, valokylttejä ja kasinoiden mainoksia. Pienen säätämisen jälkeen löydettiin paikallisbussien pysäkki, jonne meidät ohjasi erään kimppataksifirman työntekijä, joka lähti oikein meidän perään, kun luukulta toinen työntekijä oli kertonut meille, että bussit lähtee alakerrasta. Tämä ystävällinen nainen selitti meille tarkasti, millä kahdella bussilla päästään perille, missä vaihto, paljonko maksaa ja että "käyttäkää suojatietä, liikenne on villiä". Taas uusi kokemus siitä, että ihmiset on täällä todella ystävällisiä! Bussissa matkalla hotellille eräs paikallinen nainen alkoi jutella meille ja päätyi antamaan vinkkejä ja neuvoja. Matka sujui vilauksessa.

Hotelli on mukava ja huoneessa lukuisia parannuksia edellisiin verrattuna. Miinuksena jääkaapin puute, mutta toisaalta jääpalat on ilmaisia, joten saadaan tehtyä taas "gettojääkaappi", kuten Riina sitä kutsui. :D Tarttui heti. Nettikin toimii täällä mainiosti, joten yhteydet pelaa.


Torstai 16.6.
Las Vegas

Ensimmäinen kokonainen päivä Vegasissa. Huomenna on Grand Canyonin reissu, joten kulutettiin tämä päivä lepäämiseen. Bussilla käytiin kaupassa hakemassa iltapalaa ja huomiselle evästä. Käytiin myös uimassa hotellin altaalla ja aamulla runsaalla aamupalalla. Meillä kuuluu tähän siis aamiainen, joka vastaa aikalailla ruotsinlaivan illallisbuffettia. Paitsi että vähemmän mereneläviä ja enemmän pitsaa, tacoja, pannukakkuja, hedelmiä, vanukasta, pekonia, munia kymmenellä eri tavalla, aasialaista, italialaista ja kaikkea siltä väliltä. Niin ja alkoholi maksaa erikseen. Ei sillä, että sitä aamupalan kylkeen kaipaisikaan. :D

Reissu bussilla kauppaan oli yllättävän uuvuttava tuolla +35 asteen kuumuudessa. Auringonvalossa kuumuus tuntui aika hirveältä. Sellaista kuumuutta, joka tulee joka puolelta ja vain ympäröi kokonaan. Tuulikin on kuumaa ja kadut ja talot heijastaa kuumuuden takaisin. Koko ajan tuntuu siltä, kuin seisoisi kesähelteellä jonkun kuumaa ilmaa puhaltavan bussin tai rakennuksen tuulettimen edessä. Aurinkorasvaa ja juotavaa kuluu. Toistaiseksi ollaan vältytty palamasta, toivottavasti vältytään jatkossakin.

Perjantain Canyonin reissusta kirjoitan oman postauksen, kun saan kuvat kamerasta lajiteltua! :) Sen verran spoilaan, että päivä oli pitkä (3.45 herätys, 4.40 lähti bussi ja 22.30 ollaan oltu hotellilla takaisin) ja Canyon oli iso reikä.

Tässä tekstissä ei ole kuvia mukana, koska en ole kameraa pitänyt mukanani. Instagramissa on kuitenkin muutama kuva tältä ajalta. Katso myös edelliseen blogitekstiini lisäämäni pari kuvaa Universalin studioilta.

Sunnuntai 12.6.
Los Angeles - Portland

Tästä päivästä ei ole paljon kerrottavaa. Aamupäivällä luovutettiin huone ja lähdettiin metrolla kohti lentokenttää. Ennen sitä aamulla hotellihuoneessa katseltiin yhtä niistä viidestä uutiskanavasta, jotka meillä näkyi, ja kauhisteltiin muun Jenkkilän kanssa Orlandon ammuskelua. Myöhemmin saatiin tietää, että Losissa otetiin kiinni aseistettu mies, joka oli aikeissa hyökätä täällä pidetyn Pride-paraatin kimppuun. Lentokentällä oli vastassa aseistautuneita poliiseja kiväärien kanssa, eikä ole koskaan minuakaan niin tarkasti lentokentällä tutkittu, vaikka lennettiin Jenkkilän sisäisellä lennolla. Ensin skannattiin, sitten kopeloitiin, sitten otettiin huumesipaisutesti käsistä ja lopulta skannattiin vielä käsikäyttöisellä metallinpaljastimella. Aika hurjaa.

Jos sunnuntai on muutenkin ollut järkyttävä päivä Jenkeissä, niin sen järkyttävyyttä ja pituutta ja hankaluutta lisäsi vielä keskilännen myrsky, joka sulki useita lentokenttiä esim. Dallasin ja Denverin kentät. Tästä johtuen meidänkin kone joutui odotella lähtölupaa Kalliovuorten tuolla puolen kolme ylimääräistä tuntia. Erittäin pitkän ja tylsän lentokenttäpäivän jälkeen pääsimme viimein ilmaan puoli tuntia sen jälkeen, kun koneen olisi pitänyt laskeutua Portlandiin. Jaoimme taksin ystävällisten ja iloisten paikallisten kanssa ja pääsimme hotellille yhden aikaan. Hollywoodin rämäiseen hotelliin verrattuna tämä on suoranaista luksusta!

- Televisiossa näkyy 20 kanavaa + meillä on kaukosäädin + kuva näkyy kokonaan, koska laajakuvatelevio
- Suihkussa ei tartte sekoitella vettä jääkylmästä tulikuumaan varttia ennen kuin voi mennä suihkuun
- Meillä on peitot (edellisessä oli vain sellaiset lakanat ja päiväpeitto peittona)
- Meillä on jääkaappi ja mikro (edellisessä oli jääpalakone, jonka avulla tehtiin lavuaariin jääkaappi, ks. Insta)
- Meillä on netti! Jokaisessa laitteessa, jonka vain keksimme
- Edelleenkään meillä ei ole aamupalaa huolimatta siitä, että varausperusteena hotelleille on ollut siihen kuuluva aamupala. Edellisessä se oli järjestetty jonnekin toiseen rakennukseen (ei selvinnyt koskaan minne) ja täällä meille kerrottiin, että aamiainen on pelkkä kahvi, jota kumpikaan ei juo..)

Ehdottomasti selvä parannus edelliseen! Saa nähdä miten keskiviikkona käy, kun pääsemme Las Vegasiin :)


Maanantai 13.6.
Portland

Lepopäivä. Nukuttiin pitkään ja sen jälkeen käytiin shoppailemassa tuossa lähellä olevassa saaressa olevassa kauppakeskuksessa. Bussi keskustaan tai tuonne saareen lähtee sopivasti hotellin vierestä. Ruokakaupan kautta takaisin ja sitten syötiin runsaasti. Muun muassa benkkua (Ben&Jerrya). Mä ostin ilmastoinnin ärsyttämään kurkkuuni sellaista suihketta apteekista, mitä suosittelivat, jos on kipeä kurkku. Suihkauttelin sitä sitten ensin kieleeni, ennen kuin tähtäys onnistui kunnolla kurkkuun. Tietty menin vielä nielemään koko jutun, ennen kuin tarkastin ohjeista, ettei sitä kuulu niellä. Sitten kikattelin Riinalle siitä, että kieli puutui. Siis se oli jotain puudutussuihketta! Mitä ihmettä! :D Omituisia nämä Jenkit! Tuota kun suihkuttelee enemmän suuhunsa, niin tukehtuu. Maistui kirsikalta. Sen puolesta ihan jees. Illalla sitten telkkaria ja ajoissa nukkumaan.


Tiistai 14.6.
Portland

Taustatyöpäivä. Suuntana keskusta. Käytiin tsekkaamassa elokuvateatteri, kauppakeskuksessa pyörittiin myös ihan huviksi ja sitten pyydettiin päästä läheisen Hiltonin sviittiin käymään ja päästiinkin (kuvat Instasssa). Täällä on ihan törkeän hyvää asiakaspalvelua! Bussissa ei tiedetty, että pitää olla tasaraha, niin kuski päästi meidät ilman mitään kinuamista ilmaiseksi bussiin ruokaostosten kanssa eilen ja neuvoi ystävällisesti, miten lippuja saa tai että seuraavalla kerralla tasaraha mukaan. Ja tänään, kun tultiin keskustaan ja kysyttiin, mikä pysäkki olisi lähellä kauppakeskusta, josta oltiin ajateltu päivä aloittaa, niin kuski totesi jättävänsä meidät siihen kadun varteen sen kohdalla. Ei siinä mitään pysäkkiä ollut. Siihen sitten jäätiin. :D Mahtavaa!

Mutta niin, taustatyö. Portland oli aika erilainen kuin olin kuvitellut. Suurempi kontrasti Losille kuin olin ajatellut. Siis parempi! Täällä on ihan erilaista. Kaupunki on levinnyt laajalle, keskustassa on muutamia suuria rakennuksia, mutta ei tässä ihan suurkaupungin tuntua tavallaan ole. Paikallisliikenne on tehokasta (ainakin bussien osalta paljon parempaa kuin Losissa) ja ilmasto on kostea. Molempina päivinä on nyt satanut, mikä on toisaalta saanut meidätkin pysymään kaupoissa ja sisätiloissa. Toisaalta yritetään nauttia nyt, kun vielä voidaan. Huomenna matka jatkuu sitten Vegasiin, jossa ei muuten sada. Ei sada ei. Ei ollenkaan. Ei pisaraakaan. Enkä edes uskalla katsoa sääennusteesta, että vieläkö siellä on 40 astetta lämmintä.

Aamulla lähdetään Vegasiin! :) Sitten ollaan lomalla!

Perjantai 10.6.
Los Angeles

Aamulla taas kuuden jälkeen heräiltiin. Heräsin yöllä kahdelta ja neljältä siihen, kun oletettavasti joku lehtimyyjä yritti mua kolmesti kiinni. En vastannut ja tajusin lopulta sammuttaa koko puhelimen. Seiskalta oltiin jo aamupalalla Ihopissa, jossa päivittelin blogia ja instaa. Sen jälkeen vuorattiin itsemme uimapukuihin ja aurinkorasvaan (jota ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, kuten myöhemmin voitte lukea) ja lähdettiin metrolla Santa Monican rannalle tutkimaan tapahtumapaikkoja. Vähän rennompi päivä siis taustatyön puolesta.

Tyyni Valtameri oli suuri. Loputtoman näköinen. Maailman laita. Käytiin Santa Monica Pierillä eli laiturilla, jossa oli pieni huvipuisto. Sieltä oli kaunis näköala kaupunkiin ja loputtomiin hiekkarantoihin. Metrostakin oli hieno katsella maisemia, kun linja rannalle kulki suurimmaksi osaksi maan päällä. Oltiin vähän hienommilla huudeilla. Tämä Hollywood, missä meidän hotelli sijaitsee, on aika tämmöstä takapajulaa ja paikoin aika köyhääkin aluetta. Tuolla lähempänä rantaa alkaa olla sitte semmosta hurjan kallista. Siellä laiturilla jäätelötötterö yhdellä pallolla olis maksanut 7 dollaria! :D

Merivesi oli kylmää ja kuohuvaa. Pikkuisen kiljuttiin pärskeissä, kun yritettiin varovasti tarpeeksi syvälle kastautumista varten siinä rantaan murtuvissa aalloissa. Sitten tuli iso aalto ja kasteli meidät päästä varpaisiin. Sinne meni talviturkki. Vähän erilaisia aaltoja kuin Lappajärvessä. Pari kertaa yritin liukua sulavasti aallon kyydissä rantaan, mutta päädyin lähinnä pärskimään suolavettä nenästä ja korvista, kun aalto murtui rantaan ja hiekka raapi polvia ja mahaa.

Rannalta ruokakaupan kautta hotellille, jossa syötiin ja sushia ja katseltiin telkkaria ja otettiin pienet päikkärit. Tässä vaiheessa huomattiin, että kaula-aukon ja uikkareiden olkaimien ympärille on pikkuisen iho kärähtänyt. Eikä aurinko edes oikeastaan paistanut. Rannalla oli pilvistä ja viileää, vasta ruokakauppareissulla aurinko paahtoi taivaalta jonkun verran. Ei ole ihan sama aurinko täällä. Tämän kanssa saa olla varovainen. Lämpötila sinänsä ei ole ollut paha. Yli kahtakymppiä, mutta ei juurikaan kuuma. Sellaista sopivan lämmintä. Alkuillasta on ollut kaikkein kuuminta, mutta ei mitään sietämätöntä. Säätiedotuksissa valitellaan ja harmitellaa "summer gloomia", joka viilentää säitä viikon verran. Me ollaan ihan innoissaan. Helteessä tämä Losin reissu olisi ollut aika kamala...

Levon jälkeen päätettiin käydä vähän tuossa lähellä olevassa vaatekaupassa, jossa kaikki on hurjan halpaa. Vaatteet oli järjestetty koon mukaan, mikä tuntui suorastaan neronleimaukselta! Oli niin kiva selata oman koon vaatteita, kun ei tarvitse ravata ympäri kauppaa, että löytäisi omaa kokoa jotain. Jotain täälläkin osataan. :D

Tätä kirjoittelen nyt päivän päätteeksi hotellihuoneessa. Telkkari on tuossa taustalla ja siitä tuli vielä mieleen, että täällä Jenkeissä tapahtuu vähän enemmän. Koska hotellin telkkarissa näkyy viisi kanavaa uutisia, niin ollaan aika hyvin perillä Jenkkilän asioista. Tänään on tippunut lentokone jonkun taloon (pienehkö kone), ammuttu koulutyttö lähimarketin (ei meidän, vaan sen tytön lähimarketin) eteen autosta, josta yritettiin ampua jotain pyöräilevää miestä, poliisit ampui jossain lentokentällä jonkun miehen, joka oli vissiin ensin ammuskellut siellä (exäänsä), täällä ihan meidän huudeilla on ollut joku takaa-ajo, kun joku pakeni autolla poliiseja ja sitä on kuvattu helikopterilla, tuos naapurivuorilla oli maanjäristys (5.2 rihteeriä, ei huomattu mitään), jonkun miehen sähkötupakka räjähti sen suuhun ja näitä on vissiin tapahtunut useampiakin, Muhammed Alin hautajaiset on ollut tvssä kuumaa kamaa ja joku Voicen kilpailija-laulaja ammuttiin jossain esiintymisensä jälkeen. (Lisättäköön tähän väliin, että kun sunnuntaina kirjoittelen tätä blogimerkintää, niin olihan siinä vielä se Orlandon ampumatapaus, jossa 50 ihmistä kuoli ja saman verran loukkaantui. Sitä on uutiset ja telkkarit nyt pullollaan täällä.)

Niin ja telkkarista tulee uutisten välissä sellaisia keskusteluohjelmia, joissa ihmiset riitelee. Eilen siinä kaksi miestä huusi toisilleen vartin ja toista jouduttiin pitelemään housuista kiinni. Siinä se huitoi ilmaa ja uhkaili sitä toista ja se turvamies, joka piteli sitä housuista naureskeli siinä hienovaraisesti. Ja aikaisemmin samassa ohjelmassa kaksi naista repi toisiltaan peruukit päästä. Jotain mustasukkaisuusjuttuja varmaan kaikki. Omituisia nämä jenkit.

Lauantai 11.6.
Los Angeles

Aamupäivällä lähdettiin North Hollywoodiin katselemaan elokuvastudioita ja hautausmaata. (Kuten kuvasta huomaatte, sää ei ole ehkä ihan sitä mitä Kalifornialta odottaisi, mutta se on meidän onni. Hirmu paljon helpompaa tämä taustatyö pilvisellä kuin helteisellä kelillä!) Käytiin Universal Studioiden turistipuolella vähän ihmettelemässä ja kiertelemässä kaupoissa, ennen kuin yritettiin bussilla hautausmaalle. Odotettiin tunti 50 minuutin välein kulkevaa bussia, todettiin ettei se varmaan tule, ja lähdettiin kävelemään. Viiden minuutin kuluttua bussi ajoi ohi. Hieman harmitti.

Kävelymatka asuinalueiden läpi oli toisaalta mielenkiintoinen. Muuten ei olisi varmaan koskaan tullut käveltyä sellaisen lähiön läpi. Erikoisia taloja, välillä ihan törkeän hienoja, seuraavalla kadulla vanhoja ja ränsistyneitä. Olen kai jo sanonut, että täällä on kummallisesti hienoa ja huonoa rinnakkain?

Hautausmaa oli outo sekin. Iso kukkulainen puistoalue, ja hautakivet oli vaakatasossa maassa, joten näytti, ettei siellä ollut yhtäkään hautaa, ennen kuin meni lähemmäksi. Onneksi paluumatkalla päästiin bussin kyytiin, sillä jalat sanoi itsensä ihan totaalisesti irti... Kotimatkalla ostin Oscar-pystin. Ihan vain uuden kirjan hengessä. :)

Aikalailla kaikki Losiin liittyvä taustatyö on paketissa, ja sunnuntaina matka jatkuukin sitten Portlandiin, jossa jatketaan vielä pari päivää lokaatioilla vierailua. :)

Tiistai 7.6. - Keskiviikko 8.6.
Seinäjoki - Helsinki - Lontoo - Los Angeles
Lähdettiin assarini *köhöm* bestikseni Riinan kanssa Seinäjoelta Helsinkiin. Lentokentällä odotti hostelliyö ja aamulla varhainen herätys 7.50 lähtevään Lontoon koneeseen. Lontoosta matka jatkui Los Angelesiin, joka on tämän kesän tausta-työmatkan ensimmäinen kohde.

Kymmenen tunnin lentomatka Lontoosta Los Angelesiin sujui yllättävän kivuttomasti. Matkaan liittyviä kuvia voit katsoa Instagramistani.Penkit oli mukavat, Lontoosta ostettu niskatyyny paras ostos ikinä ja tarjoilut laadukkaat. Kesken lennon meille tuotiin jäätelöä. Siis jäätelöä! Leffavalikoima oli monipuolinen ja kaukosäätimen kääntämällä siitä tuli peliohjain. Tarjolla oli siis myös pelejä.

Ensimmäistä kertaa isolla koneella lennettyäni voin tunnustaa, että kyllä lähtö vähän jännitti. Jännitti miten ihmeessä sellainen hirmu pysyy ilmassa. Hyvin pysyi. Laskeutuessa sain tosin sydärin, kun istuttiin siiven kohdassa, eli about laskutelineiden yläpuolella ja kun ne laskettiin alas, kuului ihan järjetön pamaus. Olin jo varma, että nyt kone meni palasiksi ja me kaikki kuollaan. Onneksi tämä tunne meni ohi noin puolessa sekunnissa.

Perillä oltiin väsyneitä ja nuutuneita. Matka oli kestänyt pitkään ja Suomessa oli yö, kun pääsimme täällä hotellille viiden aikaan alkuillasta. Tavarat pudotettiin huoneeseen, minkä jälkeen kohdattiin lukuisia hankaluuksia: Mun kortissa oli esto Jenkkeihin, joten Riinan piti maksaa hotelli, netti hotellilla toimii vain yhdessä laitteessa (toisin sanoen Riinan puhelimessa), joten en päässyt lataamaan rahaa opiskelijakortin prepaid-mastercardille enkä ottamaan estoa pois oman pankkini kortilta. Lisäksi puhelimessani on liittymävaihdoksen jälkeen ollut ulkomaanesto päällä, jota en myöskään saanut purettua ilman nettiä tai puhelinta. Hotellin vieressä oli onneksi Ihop, jossa syötiin iltapalaa ja samalla päästiin käyttämään nettiä ja purettua suurin osa hankaluuksista. Nyt kaikki pelaa taas kuten pitää. Paitsi netti hotellihuoneessa. (Kirjoitan nyt tätä aamupalalla Ihopissa, paikallista aikaa klo 8 aamulla.)

Sitten nukkumaan yhdeksältä illalla niin kuin vanhat mummot. Nukutti.

Torstai 9.6.
Los Angeles
Meidän hotelli on siis Hollywoodissa, ihan siinä Walk of Famen vieressä. Siitä aamulla kuuden jälkeen herättiin ja suihkun jälkeen käytiin aamupalalla. Sitten lähdettiin tutkimaan, missä sitä nyt todellisuudessa ollaan. Ilmaston ja maisemien puolesta koen koko ajan olevani Egyptissä. Täälläkin on harmaata, karua, epävihreää, tunkkaista ja kosteaa. Omituisesti myös vieri vieressä on uutta ja vanhaa, rikasta ja köyhää sekä isoa ja pientä. Matalaa on. Rakennuksissa. Autot on isoja. Valtavia. Pelottavia. Liikenne liikkuu niin hitaasti, että kävellen kulkee nopeammin.

Walk of Famella bongailtiin kuuluisuuksien nimiä tähdissä ja törmättiin iloiseen Spidermaniin, jota kutsun jatkuvasti Batmaniksi Riinalle. Hollywood kyltti nähtiin (kun kukkula tuli vihdoin esiin aamusumusta), mutta oli niin pieni ja mitätön, ettei siitä nyt ole kuvaa.) Sitten vähän pitsaa naamariin, ja tehtiin päivän suunnitelma.

Vierailukohde päivälle Naturan History Museum ja taustatyökohteet: sairaala, ruumishuone, ravintola kaupunkinäköalalla, yksityinen lentokenttä, elokuvateatteri (red carpet tilaisuuksia varten) sekä joku paikka, mihin sijoittaa yrityksen toimisto.

Assari-Riina selvitteli hienosti netin avulla meille sairaalan ja ruumishuoneen sekä lentokentän, niissä ei tarvitse vierailla. Elokuvateatteri löytyi jo aamulla vahingossa ja illalla siinä on tilaisuus, jossa American Film Institute jakaa John Williamsille elämäntyöpalkinnon. Siinä siis redcarpettia tutkittavaksi! Ravintolaa varten löydettiin kaksi vaihtoehtoa Downtownista, jossa ajateltiin selvitellä myös toimiston sijoittamista.

Ensin metrolla kaupungin läpi museolle, jossa oli kaikenlaista eläintä. Siellä meni parisen tuntia helposti, ja ihan viihdyttävä oli, vaikka Brittien vastaavan jälkeen tämä tuntui tosi pieneltä! Että jos oletteko joskus Lontoossa, niin käykää ihmeessä Natural History Museumissa. :)

Keskustasta kiiruhdettiin takaisin Hollywoodiin seiskalta alkavaan juhlaan. Siellä oli paikalla aika monta kuuluisaa ihmistä. Bongattiin John Williams, George Lucas ja Steven Spielberg (yksi heistä on tuossa kuvassa btw...) sekä muutama näyttelijä (kuten se I see dead people -poika, joka ei ollut enää poika vaan mies.)

Täydellinen päivä, vaikka pitkä! Illalla käytiin vielä kaupassa Apteekissa ja ostettiin mm. ripsientaivuttimet, limsaa, twislereitä ja sipsejä. Tietenkin. Kyllähän nyt hyvinvarustetussa apteekissa pitää mm. näitä olla. :D