 | Joka keinussa jumalten keinuu väliä taivaan ja helvetin heiluu hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu Joka selässään ristinsä kantaa kohtalon haltuun itsensä antaa hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu - Cheek: Keinu - |
"Daniel kohotti vodkapullon huulilleen ja joi. Juoma ei polttanut enää hänen suussaan. Mutta se sai hänet keinumaan. Se sai muistot vaihtumaan hänen päässään. Ainakin vähän.
Musiikki. Voi musiikki. <3 Miten vahvasti se vaikuttaa ja inspiroi! Auttaa pääsemään niihin tunnetiloihin, joihin on pakko saada itsensä puskettua, että saa kirjoitettua tietyn kohtauksen. Ja kun sitten löytää täydellisen biisin, joka osuu täydellisesti johonkin isoon teemaan omassa kirjassa... That's perfection.
Daniel on vaikea hahmo. Erittäin vaikea. Silti välillä on helpointa olla juuri Daniel, koska en osaa samaistua mihinkään muuhun kuin siihen epämääräiseen ei-mihinkään, jossa Daniel jumittaa. Ja silti se on vaikeinta. Toukokuussa oli helppo kirjoittaa itsensä itsetuhoisen päähenkilön pään sisään. Ei tarvinnut kuvitella. Oma masennus oli sellaisessa pisteessä, että olimme siinä Danielin kanssa yhdessä. Se oli yhtä aikaa äärimmäisen lohdullista, että hirvittävän pelottavaa.
Kun kirjoittaa kirjaa, jossa päähenkilö haluaa kuolla, tuntuu tavallaan siltä, ettei uskalla kirjoittaa enempää. Silti on pakko saada tietää, mitä tapahtuu. Onnistuuko joku estämään? Kirjoitanko onnellista vai onnetonta loppua?
Monella tavalla kirjoitettavista hahmoista tulee osa minua. Valtava osa. Tai ehkä minusta tulee osa heitä. Siksi nykyään tuntuu enemmän siltä, että olen Daniel kuin Tiina. Ja siksi pelottaa, miten minun käy, jos Daniel kuolee.
#Kunminäkatselentaivasta #Daniel #äläkuole
Musiikki. Voi musiikki. <3 Miten vahvasti se vaikuttaa ja inspiroi! Auttaa pääsemään niihin tunnetiloihin, joihin on pakko saada itsensä puskettua, että saa kirjoitettua tietyn kohtauksen. Ja kun sitten löytää täydellisen biisin, joka osuu täydellisesti johonkin isoon teemaan omassa kirjassa... That's perfection.
Daniel on vaikea hahmo. Erittäin vaikea. Silti välillä on helpointa olla juuri Daniel, koska en osaa samaistua mihinkään muuhun kuin siihen epämääräiseen ei-mihinkään, jossa Daniel jumittaa. Ja silti se on vaikeinta. Toukokuussa oli helppo kirjoittaa itsensä itsetuhoisen päähenkilön pään sisään. Ei tarvinnut kuvitella. Oma masennus oli sellaisessa pisteessä, että olimme siinä Danielin kanssa yhdessä. Se oli yhtä aikaa äärimmäisen lohdullista, että hirvittävän pelottavaa.
Kun kirjoittaa kirjaa, jossa päähenkilö haluaa kuolla, tuntuu tavallaan siltä, ettei uskalla kirjoittaa enempää. Silti on pakko saada tietää, mitä tapahtuu. Onnistuuko joku estämään? Kirjoitanko onnellista vai onnetonta loppua?
Monella tavalla kirjoitettavista hahmoista tulee osa minua. Valtava osa. Tai ehkä minusta tulee osa heitä. Siksi nykyään tuntuu enemmän siltä, että olen Daniel kuin Tiina. Ja siksi pelottaa, miten minun käy, jos Daniel kuolee.
#Kunminäkatselentaivasta #Daniel #äläkuole
RSS Feed